Ella Kitusen elämä

Muisto ihmisestä on kuin jalanjäljet rantahiekassa. Muisto säilyy heissä, jotka tunsivat ihmisen, mutta kun nämäkin ovat menneet pois, häviää myöskin suuri osa muistoa. Tämä koskee sellaisiakin ihmisiä kuin Ella Kitunen, jotka ovat saaneet elämässään paljon aikaan. Jälkeenjääneille, ennen kaikkea lapsille ja lapsenlapsille voi siksi olla tärkeää, että muistot saatetaan kirjalliseen muotoon ja  niihin liitetään valokuvia. Näin säilyy kuva poismenneestä. Tästä syystä me, tytär Maija ja vävy Sven Lalander olemme laatineet tämän pienen kirjoituksen Ellan ruotsalaisille jälkeläisille.

Aineisto perustuu pääosin Maijan muistoihin äidistään sekä Ellan omiin muistoihin, jotka hän kertoi Maijalle 1970-luvulla ja jotka nauhoitettiin ja myöhemmin siirrettiin tietokoneelle ja CD-ROM-levyille. Lähteinä on käytetty myös kirjeitä, lehtiä ja muita artikkeleita sekä joitakin kirjoja. Tarkat ajanmääritykset on katsottu Maijan päiväkirjamerkinnöistä. Kuvat on osin kopioitu vanhoista kuvista, osin on käytetty Maijan omia kuvia. Liitteenä on kaksi runoa Ellan 85- ja 90-vuotispäiviltä. Ellan tytär Elina, poika Maunu ja tyttärentytär Katariina ovat oikolukeneet käsikirjoituksen ja heidän arvokkaat kommenttinsa on otettu huomioon.

Ellan vanhemmat ja näiden esi-isät

Ellan isä kuului Europaeusten pappissukuun. Hänen isänisänsä oli kirkkoherra ja teologian kunniatohtori Anders Josef Europaeus. Tämä vihittiin papiksi 1829 ja nimitettiin kirkkoherraksi Liperiin Pohjois-Karjalaan vuonna 1832, jonne hän muutti kuitenkin vasta 1834. Hän toimi mm. kotiopettajana Boije af Gennäsin aatelisperheessä Dregsbyssä (Träksilä, Porvoon lähellä) ja tutustui silloin lähemmin mm. tyttäreen Sofia Wilhelminaan. Vanhempien pitkään kestäneestä vastustuksesta huolimatta Sofia avioitui 17 vuotta vanhemman Anders Josefin kanssa vuonna 1834 ja muutti tämän tuo Liperiin. Siellä syntyi 2 vuotta myöhemmin Ellan isä, Anders Theodor. Sofia Wilhelmina kuoli vain 3 kuukautta pojan syntymän jälkeen. Anders Josef solmi 1837 toisen avioliiton 17 vuotta nuoremman Selma Lampan kanssa ja he saivat 9 lasta, joista 3 kuoli varhain. Nuorin lapsi syntyi huhtikuussa 1852 ja vain kuukauden kuluttua kuoli äiti, joka oli viimeiset vuodet ollut sairaalloinen. Anders Josef on Europaeus-sukuyhdistyksen kantaisänä.

Anders Josef Europaeus

Maalaus, Sofia Wilhelmina Boije 13 vuotiaana v. 1827
(ainoa olemassaoleva kuva)

Sofia Wilhelminan esi-isät olivat tunnettua Boije af Gennäsin aatelissukua, jonka kuuluisin jäsen oli Kustaa Vaasan suosikki fältöverst Nils Boije af Gennäs 1500-luvulla. Suvun miespuoliset jälkeläiset avioituivat seuraavien vuosisatojen aikana merkittävien suomalaisten ja ruotsalaisten aatelissukujen tyttärien kanssa. Ella voi näin ollen lukea esi-isikseen mm. sukujen Natt och Dag, Horn, Fleming, Wrangel, Uggla, Wachtmeister, Nordenskiöld ja Ramsay jäseniä.

Ellan isä Anders Theodor Europaeus - perheen kesken Adde - varttui Liperissä sisarpuoltensa kanssa. Hän kävi myöhemmin koulua Helsingissä, missä asui äitipuolensa perheen, raatimies Lampan luona. Adde kävi koulua myös Kuopiossa. Adde sai merkittävän perinnön Dresgbyn kartanosta, jota hoiti eno Anders Vilhelm Boije af Gennäs. Osalla perintörahoista ostettiin Anttolan tila Liperissä. Adde piti matkustamisesta ja Ellan kertoman mukaan matkusti 17-vuotiaana (vuonna 1853) Pariisiin postivaunulla ja rautateitse mm. "oppiakseen maailmaa". Tätä matkaa ei ole voitu kirjallisesti todentaa, joten tietoa on pidettävänä epävarmana. Sitä vastoin Ellan kertomus Adden matkasta Pariisiin 1858 on kirjallisesti todistettavissa. Hän opiskeli tuolloin eräässä maatalousinstituutissa Versaillesissa.

Adde kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä 1855. Sen jälkeen hän opiskeli Helsingin Yliopistossa maatalousaineita 1855-60 ja kuten yllä mainittu Versaillesissa sekä Hohenheimin maatalousakatemiassa Saksan Würtembergissä vuosina 1860-61. Vuodet 1862-68 hän hoiti Anttolan tilaa. Vuosina 1866-67 Suomea kohtasivat pahat katovuodet ja Adde harkitsi maastamuuttoa. Hän sai kuitenkin toimen neuvojana Liperin meijerikoulussa vuosiksi 1868-71. Oltuaan kaksi vuotta maatalousneuvojana Liivinmaalla hänestä tuli opettaja Hovilan meijerikouluun Pielisjärvellä vuosiksi 1873-1877. Vuonna 1877 hän suoritti agronomitutkinnon (Mustialassa).

Anders Theodor Europaeus ("Adde")
Ennen naimisiin menoa 1879

Hovilan koulussa oli töissä Kristina Sofia Riikonen. Anders Theodor rakastui itseään 18 vuotta nuorempaan tyttöön. Kun Anders Theodor oli 1878 nimitetty virkaatekeväksi lääninagronomiksi Oulun ja Lapin lääniin vihittiin heidät 1879 Pielisjärvellä. Häitä juhlittiin  8.3.1879 pastori Johan Pöyhösen luona, jonka vaimo Nora oli Anders Theodorin sisarpuoli. Tämän jälkeen he muuttivat Ouluun ja asuivat siellä vuoteen 1883, jolloin muuttivat Kolehmaisen tilalle Utajärven pitäjään.

Ellan äiti Kristina Sofia Riikonen, jota kutsuttiin Stiinaksi, syntyi 1854 Pielisjärven pitäjässä Pohjois-Karjalassa. Hänen vanhempansa olivat kauppias ja tilanomistaja Johan Riikonen Pielisjärveltä ja Helena Rautiainen. Heillä oli 12 lasta, joista kuitenkin 6 kuoli pieninä. Stina olisi mielellään opiskellut mutta vanhemmat pitivät sellaista turhana. Siksi Stina sai tyytyä Hovilan meijerikouluun, jossa tapasi tulevan miehensä. Stina oli hyvin uskonnollinen, totinen sekä työteliäs ja hänen käytöksensä oli arvokasta. Elämänsä jälkipuolella hän oli kirjeenvaihdossa ennen muuta sisarensa Lindan kanssa. (Elina Kitusen huomautus 2004: Kristina Riikosen sisarella oli Linda-niminen tytär, jonka kanssa Ella Kitusen kävi kirjeenvaihtoa. Tytär-Linda myös vieraili Kitusilla/Lehtosilla Helsingissa. Stiinan sisaren nimi tarkistettava (Pirkko Voipio?)

Sofia Riikonen Europaeus
1890-luvun alussa

Ellan ensimmäiset vuodet Pohjanmaalla

Ella syntyi isänsä vuokraamalla Kolehmaisen tilalla Utajärven pitäjässä Oulujoen varrella Pohjois-Pohjanmaalla, noin 100 km Oulusta kaakkoon. Lähin lääkäri oli Oulussa. Tila kuuluu nykyisin Vaalan kuntaan, joka sijaitsee suuresta Oulunjärvestä virtaavan Oulujoen varrella. Isä oli tuolloin Oulun ja Lapin läänin  virkaatekevä lääninagronomi. Ellalla oli 3 vanhempaa sisarusta: sisar Selma s. 1880, sisar Bertha s. 1883, veli Aarne s. 1887. Nuorin veli Arvi syntyi 1894. Kolme muutakin veljeä syntyi Pohjanmaalla, mutta he kuolivat hyvin pieninä.

Adde-isän piiri oli maantieteellisesti hyvin laaja ja hän oli usein työmatkoilla. Lapsista oli juhlaa kun isä palasi kotiin ja kertoi kokemuksistaan. Noina aikoina tuli usein englantilaisia kalastamaan lohta Oulujoelle. . Adde oli yksi niistä erittäin harvoista tällä seudulla, jotka osasivat edes jotenkin englantia. Siksi Europaeukset kutsuivat aika ajoin englantilaisia asumaan luokseen. Ei ollut puhettakaan, että vieraanvaraisuudesta oli maksettu jotakin, vaikka perheen taloudellinen tilanne oli heikko. Vastalahjana saivat perheen molemmat vanhemmat tyttäret kultaisia rintakoruja, joissa oli aitoja helmiä.

Ellan sisarukset tuntuivat viihtyneen hyvin Pohjanmaalla, kuten myös äiti Stiina. Ellan omat muistot ajalta olivat hyvin heikot. Sitä vastoin hän muisti kesällä 1893 tehdyn venematkan tilalta jokea myöten Ouluun ja edelleen junalla Helsinkiin, jonne isä oli nimitetty Uudenmaan läänin vakinaiseksi lääninagronomiksi. Kuvassa 5 on perhe ennen lähtöä Oulusta.

Perhe Europaeus Oulussa 1893

Lapsuus Helsingissä ja äidin kuolema

Perhe asui aluksi Helsingin ulkopuolella Vihdin pitäjässä. Jotta lasten koulunkäynti olisi helpompaa muutti perhe 1894 Helsinkiin, jossa ensin asuttiin Jääkärinkadulla ja sitten Kruunuhaassa. Eräällä kävelyllä Ella tapasi samanikäisen sukulaisensa Signe Sevonin ja tämän kasvattiäidin Hilda Jatskowskyn. Nämä molemmat tulivat myöhemmin merkitsemään Ellalle paljon.

Vielä kerran perhe muutti, nyt Iso-Roobertinkadulle.

Ellan äidillä, Stinalla, oli Helsingissä vähän tuttuja ja hän tunsi itsensä melko yksinäiseksi. Isä oli usein matkoilla ja oli taloudellisissa asioissa hyvin epäkäytännöllinen. Hänellä oli velkoja ja palkka oli pieni isolle perheelle. Taloudelliset vaikeudet olivat siten Stinalle tuttuja. Stinalla oli struuma (Basedovskan tauti) ja hän oli usein väsynyt. Hän oli sulkeutunut eikä puhunut lapsille ongelmistaan. Lapset elivät omassa maailmassaan eivätkä ymmärtäneet äidin vaikeuksia.

Kesän 1902 perhe vietti Sipoon saaristossa. Stina vilustui ja tauti paheni. Elokuussa hänet lähettiin setä Matti Äyräpään (joka oli sekä lääkäri että hammaslääkäri) neuvosta lepäämään Hyvinkään parantolaan.  Sikäläinen lääkäri sanoi Stinan olevan hyvin hermostunut, mutta tämä itse ei halunnut sellaista uskoa: "Minähän olen yksinkertainen ihminen, en minä voi olla hermostunut". Stina täytti tuolloin 48 vuotta. Lääkäri ilmoitti, että hän voisi kuolla milloin tahansa.

Lokakuun lopussa Stina sai palata kotiin ja virkistyi jonkin verran, kun sai tavata kaikki lapsensa. Selmalla, joka tuolloin oli opettajana Kotkassa, oli lomaa ja hänkin saattoi tulla kotiin. Illalla 2.11. Selma oli tilapäisesti poissa ja vain Adde ja Ella olivat Stinan luona. Tämä nukahti ja kuoli rauhallisesti yöllä 3.11. Kasvojen ilme  oli rauhallinen.

Uusi asunto ja muutto Kotkaan

Äidin kuolema oli Ellalle raskas isku.

Perhe muutti Itäinen Kaivokatu 10:een. Sijainti oli hyvä ja sieltä oli helppo lähteä kävelylle meren rannalle Suomenlinnaa vastapäätä koulutovereiden kanssa..

Ella 13-vuotiaana (vuonna 1904)

Kesän 1904 Ella oli Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla Nora-tädin (leskirouva Eleonora Pöyhönen) ja serkkujen luona saadakseen vaihtelua ja auttamassa taloudessa sekä puutarhatöissä tädin johtamassa puutarhakoulussa.

Syksyllä 1904 perhe hajaantui. Bertha-sisko oli saanut paikan Kotkasta kotiopettajattarena eläkkeellä olevan kenraali Tennbergin luona. Yhdessä vanhimman siskon Selman kanssa, joka oli opettajana Kotkan Suomalaisessa Yhteiskoulussa, he perustivat perheelle uuden kodin. Sinne tuli isä ja Ella, joka aloitti yhteiskoulussa. Aarne-veli asui opintojen vuoksi Helsingissä ja nuorin veli Arvi asui vuoden Enok Rytkösen luona Hämeenlinnassa. Vuokrattiin tilava asunto ja palkattiin tyttö kotiapulaiseksi. Tänne kerääntyi koko perhe jouluksi. Muutaman vuoden kuluttua perhe muutti toiseen huoneistoon.

Anders Theodor Europaeus vanhemalla iällä

Ella viihtyi koulussa hyvin ja sai hyviä ystäviä, mm. Martha Wendelinin, jonka kanssa hän piti yhteyttä myöhemminkin elämässään. Hän sai hyviä todistuksia. Keväällä 1910 hän suoritti ylioppilastutkinnon.

Ella yhteiskoulussa Kotkassa (noin 1907)

Ella ylioppilaana vuonna 1910

Isästä oli tullut vanha. Hän oli yksinäinen ja väsynyt. Koska sisaret olivat kiireisiä työnsä sekä ajankohtaisen naiskysymyksen mukanaan tuomien menojen vuoksi, yritti Ella olla iltaisin kotona isän seurana. Näiltä ajoilta juontaa Ellan käsitys, että kodin merkitystä täytyy lisätä. Tätä käsitystä vahvisti myöhemmin oleskelu kasvattiäiti Hilda Jatskowskyn luona, joka korosti, ettei kodista saa tulla vain "paikka, jossa syödään ja nukutaan".

Isä sai ainakin yhden sydänkohtauksen tänä aikana. Hänestä tuli yhä heikompi ja hän kuoli maaliskuussa 1912 kotona Kotkassa.

Kesäisiä huveja

Kun perhe muutti Pohjanmaalta Helsinkiin tuli perinteeksi vuokrata kesäksi paikka. Usein valinta osui saaristoon, mutta vuonna 1896 valittiin Järvenpää.

Vuotta 1904 lukuun ottamatta perinne säilyi myös äidin kuoleman jälkeen, Ellan osalta aina syksyyn 1917 asti.

Kesät omistettiin sekä raittiissa ilmassa oleskeluun että seurusteluun muiden perheiden kanssa. Kesän 1906 perhe oli Päijänteen rannalla, ja silloin sattui mm. seuraavaa. Ella ja Aarne-veli olivat lähteneet soutuveneellä järvelle kalastamaan ja nousi kova tuuli. Isä ja  Bertha-sisar huolestuivat ja lähtivät rantaan. Aarne kysyi Ellalta: "Näyttääkö Bertha hyvin vihaiselta?" Ella ei kyennyt näkemään mutta Aarne ehdotti kuitenkin että he laulaisivat merimieslaulun. Bertha hymyili silloin ja  leppyi vielä enemmän kun näki runsaan saaliin.

Kesä 1909 vietettiin Sippolassa. Sen kohokohta olivat Selma-sisaren häät. Vihkiminen tapahtui itse kesäpaikassa, noin 50 vierasta oli kutsuttu ja heidät kestittiin ruhtinaallisesti. Selman miehen Herman Hällströmin vanhemmat olivat Adden lapsuudentovereita.

Häiden jälkeen nuoripari matkusti Helsinkiin.

Myös kesä 1910 vietettiin Sippolassa, jossa vuokrattiin iso huvila Oriveden rannalta. Aarne-veli valokuvasi tuolloin19-vuotiaan Ellan.

Ella Oriveden ranalla vuonna 1910

Saman vuoden syyskuussa Ella vieraili Natalia-tädin (leskiruustinna Natalia Rytkönen) luona Sippolassa. Tämä oli juuri menettänyt Erkki-poikansa ja suku kokoontui Sippolaan hautajaisiin. Ella pani merkille, että täti suuresta surustaan huolimatta koko ajan hymyili. Tämä oli aina avulias muita kohtaan ja ajatteli enemmän muita kuin omia vaikeuksiaan. Ella kirjoitti aiheesta runoja.

Maijan haastatellessa Ellaa 60 vuotta myöhemmin tämä oli tullut seuraavaan lopputulokseen: "Elämä on suuri koulu. Ilman kokemiani vaikeuksia olisin ollut paljon tyhmempi."

Ella tapasi näinä kesinä monia mielenkiintoisia ihmisiä, joilla varmasti oli suuri vaikutus hänen omaan kehitykseensä. Hän kuvasi osuvasti monia näistä ihmisistä Maijan haastatellessa häntä aiheesta "Kesäisiä huveja".

Europaeus-perheen jouluja

Ella kertoi seuraavaa joulun vietosta Helsingissä:

Isä tuli kuusen kanssa, koristi sen omenoilla, karamelleillä, piparkakuilla ja kiiltopaperilla.

Pienten lasten mielestä Jouluaatto oli hyvin pitkä. Ella oli hyvin vilkas. "Voisitko edes yhden pienen siunatun hetken olla rauhallinen" sanoi äiti. Isä lähti siksi Ellan kanssa Jouluaaton jumalanpalvelukseen läheiseen Johanneksen kirkkoon ("Uusi kirkko").

Jouluateriaan kuului voileipäpöytä, jossa oli mm. vuohenjuustoja ja roquefortia (muistona isän matkoista Pariisiin) sekä lämpimiä joulutorttuja. Sitten kinkkua ja herneitä ja lanttulaatikkoa ja riisipuuroa.

Isä heitti joululahjat ovenraosta sisälle. Vanhemmat sisarukset olivat tehneet Ellalle useita kangasnukkia.  Oli tärkeää saada monta lahjaa vaikka ne eivät olleetkaan kalliita.

Joulu vietettiin perheen piirissä eikä vierailuja tehty.

Jouluperinteitä ylläpidettiin mahdollisuuksien mukaan äidin kuolemankin jälkeen.

Helsingin Yliopistossa

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1910 Ella alkoi saman vuoden syksynä opiskella Helsingissä (vähän myöhässä johtuen vierailusta Natalia-tädin luona). Hän asui Selma-siskon luona, joka mentyään naimisiin Herman Hällströmin kanssa oli muuttanut Helsinkiin. Kesällä 1911 Hällströmit muuttivat Sortavalaan. Ella asui sen jälkeen Hilda Jatskowskyn luona, joka oli naimisissa puolalaisen sotilaslääkärin kanssa. Hilda oli Selma Lampan sisarentytär, Selma Lampa Ellan isoisän Anders Josef Europaeuksen vaimo. Jatskowsky:illä Ella asui useita vuosia.

Hilda ja Florian Jatskowsky

Hilda Jatskowskysta tuli äidittömälle Ellalle hyvin merkittävä ihminen, Ella piti häntä toisena äitinään. Hildan seurapiirielämä oli melko rikasta ja sitä kautta Ella tutustui moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Hildalla oli tapana aterioida ravintoloissa, mikä oli Ellalle uusi kokemus.

Hildalla oli neljä aidosta kahisevasta silkistä tehtyä juhlapukua. Puvun väristä näki minkälaiseen tilaisuuteen hän oli menossa.

Eräs Hilda Jatskowskyn sisarista oli rouva Sevon ja Signe Sevonin äiti. Signe asui Hildan luona, joka oli tälle kuin äitipuoli, koska tytön oma äiti oli sairaalloinen. Lapsuudenystävät Ella ja Signe jakoivat huoneen.

Signe tapasi laivaston juhlissa Katajanokalla Vanja Polidoroffin, venäläisen aatelisen meriupseerin. He rakastuivat ja menivät hyvin pian kihloihin. Heidät vihittiin sekä luterilaisessa että venäjän-ortodoksisessa kirkossa. Vihkimisen jälkeinen päivällinen, johon osallistui noin 100 vierasta, tarjottiin Vanhalla Seurahuoneella, sen ajan Helsingin hienoimmassa juhlahuoneistoissa. Ella oli morsiusneito ja hänen kavaljeerinaan oli Vanjan adjutantti, englantilainen luutnantti von Witte. Kutsuvieraiden joukossa oli myös presidentti Svinhufvudin vanhin poika. Kun venäläiset upseerit yrittivät pyytää Ellaa tanssimaan kiirehti nuori herra Svinhufvud kiireesti väliin estääkseen suomalaista tyttöä tanssimasta venäläisen kanssa.

Tuore aviopari Polidoroff asettui asumaan hienoon huoneistoon Katajanokalle ja Signe sai sotilaspalvelijan. He kävivät usein Hilda-tädin luona päivällisellä ja tämä puolestaan yhdessä Ellan kanssa vieraili Katajanokalla.

Signe ja Vanja muuttivat noin vuonna 1914 Pietariin, jossa Vanjasta tuli opettaja merisotakouluun. Heillä oli upea huoneisto. Keväällä 1915 Signe synnytti Boris-pojan. Vuoden 1917 levottomuuksien jälkeen Polidoroffit muuttivat Hämeenlinnaan Suomeen. Koska he eivät tunteneet oloaan siellä turvalliseksi he muuttivat Belgiaan, jossa asuivat loppuelämänsä. Boris pärjäsi hyvin koulussa ja sai hyvän koulutuksen.

Vanja ja Signe Polidoroff

Ella kertoi Maijalle "siunatuista tädeistä" painottaen sanaa siunattu myönteisessä mielessä. Tämä koski erityisesti Hilda-tätiä sekä isänpuoleisia tätejä Noraa ja Nataliaa, jotka kaikki olivat hyvin tärkeitä äidittömälle Ellalle.

Ellan opiskelu yliopistossa jatkui vuodet 1911-1914. Kesällä 1914 Ella oli yhdessä 20 opiskelijatoverin kanssa kuukauden Tvärminnessä Hangon saaristossa. Siellä oli laboratorioita ja tutkimuksiin tarvittava välineistö. Maailmansota puhkesi saman vuoden syksyllä, mutta sodan ensimmäiset vuodet eivät vakavasti koskettaneet Suomea. Ellalle vuosi 1915 merkitsi opiskelua, erityisesti kesällä.

Ella ihaileen merinäkymää Tvärminnessä

Huhtikuussa 1916 Ella sai opinnot päätökseen ja suoritti maisterintutkinnon. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Tikkurilan Jokiniemen maataloustutkimuslaitos, jossa hän tapasi tulevan miehensä, Eemeli Kitusen.

Eemeli ylioppilaana vuonna 1911

Avioliitto

Eemeli oli jo aikoja sitten päättänyt viedä vihille Ella Europaeuksen, vaikka tämä ei siitä tiennytkään. Kun Ella tuli Tikkurilaan sanoi Eemeli: "Jos tunnette itsenne yksinäiseksi, muistakaa että minä olen täällä Teitä auttamassa". Kesällä he tekivät yhdessä pitkiä kävelyjä ja 4. syyskuuta he menivät salakihloihin.

Seuraavan kesän 1917 Ella vietti Sippolassa ja ompeli siellä tulevaan kotiin tarvittavat kapiot. Natalia-tädiltä hän sai hyviä neuvoja avioliittoa varten. Seudun tytöt olivat erittäin ystävällisiä ja järjestivät Ellalle iloiset polttarit. Eräs tytöistä lupasi tulla Tikkurilaan kotiapulaiseksi.

Koska Ellalla ei ollut vanhempia ja talous oli tiukalla (opintovelkaa) ja lisäksi ajat olivat levottomat, olivat häät hyvin vaatimattomat. Vihkiminen tapahtui 16. syyskuuta Kotkassa. Vieraita ei oltu kutsuttu. Ellalla oli musta leninki, jota saattoi käyttää myöhemminkin. Vain Bertha-sisar ja kotiapulainen Olga olivat läsnä. Ella ja Eemeli olivat onnellisia. Molemmat olivat töissä Tikkurilan tutkimuslaitoksella.

Ella ja Eemeli Kitunen

Levottomuuksia ja vapaussota 1917-18

Maaliskuun 17. vuonna 1917 Ella ja Eemeli lähtivät Tikkurilasta vierailulle Helsinkiin. Kaikkialla Helsingin kaduilla ammuskeltiin. Kun he tulivat Hilda-tädin luo oli siellä Vanjan veli Sjura, joka kiihtyneenä kertoi, että hänen satamassa olevan laivansa matruusit ampuvat kaikki upseerinsa. Luutnantti von Witte oli jo ammuttu. (Tämä tapahtui yhtä aikaa Pietarissa tapahtuneen nk. maaliskuun vallankumouksen kanssa.) Hilda-täti, joka oli päättäväinen nainen, teki revityistä kangaspaloista punaisia rusetteja, jotka vieraiden täytyi kiinnittää vaatteisiinsa kun he palasivat asemalle matkallaan takaisin Tikkurilaan.

Pietarin Lokakuun vallankumouksen jälkeen puhkesivat levottomuudet Suomessa uudestaan. Eräänä aurinkoisena päivänä Ella ja Eemeli-puoliso olivat kävelyllä Tikkurilassa. Kun he palasivat laboratorioon näkivät he pöydällä makaamassa kuolevan miehen. Joukko punakaartilaisia oli yllättäen ampunut tätä. "Jos vain tietäisin mitä pahaa olen heille tehnyt" sanoi mies. (Paljon myöhemmin presidentinrouva Signe Relander kertoi Ellalle, että punakaartilaiset olivat ottaneet kiinni väärän miehen; tarkoitus oli ollut ampua hänen miehensä.) Punakaartilaiset ampuivat kaikkia, joiden katsoivat olevan "herroja".

Vuoden 1918 tammikuun lopulla kävivät Ella ja Eemeli eräänä päivänä teatterissa Helsingissä, Kun he palasivat Tikkurilan asemalle kuulivat he erään miehen huutavan suureen ääneen, kuin hengenhädässä. Huutaja oli mies, jonka punakaartilaiset olivat ottaneet kiinni ampuakseen tai vangitakseen.

Ella kysyi eräiltä työläisiltä miksi nämä vihasivat tutkimuslaitoksen henkilökuntaa. "Näettehän, että teemme yhtä lailla työtä kuin te." Työläiset selittivät, ettei heillä ollut mitään henkilökohtaista Eemeliä tai Ellaa vastaan. Kun suuri määrä ihmisiä kokoontuu yhteen tulee heistä fanaattisia.

27. tammikuuta 1918 puhkesi Suomessa sota, nk. Vapaussota. Helsingin pohjoispuolella sijaitseva Tikkurila oli aluksi punaisella puolella ja tutkimuslaitoksen henkilökuntaa kohdeltiin vankeina. Saksalaiset joukot (valkoisten liittolaisina) nousivat maihin Hangossa maaliskuun alussa ja etenivät nopeasti kohti Helsinkiä. Ne tulivat Tikkurilaan luultavasti 12.3. ja väitettiin, että siellä kaatui 180 henkeä. Tutkimuslaitoksen henkilökunta oli eräässä kellarissa ja saattoi ilmastointiputken kautta kuulla tykin ammuntaa, jota jatkui useita tunteja. Sitten tuli täysin hiljaista. Ei tiedetty ketkä olivat voittaneet taistelut. Koska Ella osasi saksaa eikä naista todennäköisesti vahingoitettaisi, meni tämä yksin ulos pihalle. Lähistöllä asuivat Jokiniemen tilalla työläiset, joiden katsottiin olevan punakaartilaisia. Kun Ella tuli ulos, piti saksalainen sotilas punakaartilaista niskasta kiinni ja kyseli kuka tämä oli ja pitäisikö tämä ampua. Ella tiesi, että kyseessä oli eräs renki, jolla oli 6 poikaa. Ella tiesi myös, että renki oli yksi innokkaimmista punakaartilaisista. Ellan mielestä mies kuitenkin tuli saattaa valtiollisen oikeuden eteen eikä ampua välittömästi. Siksi hän sanoi tämän olevan yhden heidän rengeistään (Ella oli silloin nuori, 28-vuotias). Sitten tuli pieni poika juosten. Ella sanoi tämän olevan yksi heidän juoksupojistaan, vaikka uskoikin pojan luultavasti varoittavan isäänsä, joka oli eräässä panssarijunassa. Ella piti parempana, että nämä joutuisivat sotaoikeuteen kuin että heidät ammuttaisiin hänen silmiensä edessä.

Ellan koti oli tilan vieressä. He olivat paketoineet hopeansa ja unohtaneet kiireessä paketit keittiön lattialle kun juoksivat kellariin laukausten jo läpäistessä makuuhuoneen seiniä. Sotilaiden kysyessä vastasi Ella heidän asuvan talossa. Se oli hyvä, sillä muuten paketit olisi avattu. Ellan kysymykseen miten he saattoivat tietää ettei hän ollut punakaartilainen vastasivat sotilaat: "Senhän näkee koska Te puhutte saksaa".

Saksalaiset halusivat tilat korkeammalle johdolleen. Kuljettuaan ympäri tilaa julisti johtaja, nuori, hoikka ja pitkä kreivi nimeltään Zu Solms, että he halusivat asua Ellan ja Eemelin luona, koska nämä puhuivat niin hyvää saksaa. Näillä oli 3 huonetta ja keittiö. Saksalaiset takavarikoivat 2 huonetta ja Ella ja Eemeli saivat asua makuuhuoneessa, kotiapulainen taas palvelijanhuoneessa. Kreivin kaksi palvelijaa tulivat päivisin, yksi teki ruokaa ja toinen huolsi saappaat ja vaatteet. Keittiö oli lähes koko ajan varattu. Kreivin esikunta kokoontui ruokasalissa.

Helsingistä tuli jalkaisin paljon ihmisiä. Heillä oli punaiset passit eivätkä he tienneet, kuka taistelut oli voittanut. Ella tiesi etteivät he olleet sen huonompia ihmisiä kuin muutkaan ja kehotti heitä heittämään pois passit ja palaamaan kotiin, minkä he tekivätkin. Tuli myös yksittäisiä ihmisiä. Eräs heistä oli punaisten puhemies ja saksalaiset halusivat ampua hänet välittömästi. Mies pelkäsi kuollakseen ja tuli tutkimuslaitoksen henkilökunnan luo pyytäen heitä pelastamaan hänet. Henkilökunnan mielestä mies tuli saattaa oikeuden eteen ja näin tämä pelastui välittömältä kuolemalta.

Saksalaiset valtasivat Helsingin 13.3. Mannerheim ja valkoisten joukkojen pääosa marssivat Pohjanmaalta etelään ja kukistivat punaiset Tampereen verisissä taistelussa 6.4. Valkoiset valtasivat myös itäisen Suomen. 10.5.1918 marssi valkoinen armeija Helsinkiin ja tämä merkitsi vapaussodan päättymistä.

Suomen hallitus oli jo joulukuussa 1917 julistanut Suomen itsenäiseksi valtioksi. Tämän tunnustivat sekä Neuvostoliitto että muut Euroopan maat, ml. totta kai Ruotsi, tammikuussa 1918. Kun vapaussota oli päättynyt ja Saksa myöhemmin hävinnyt 1. maailmansodan, valittiin Mannerheim joulukuussa 1918 valtionpäämieheksi. Eduskuntavaalien jälkeen maaliskuussa 1919 hyväksyttiin uusi nykyaikainen perustuslaki ja Ståhlberg valittiin Suomen ensimmäiseksi presidentiksi. Näin normalisoituivat maan poliittiset olot. Taloudellisesti sitä vastoin oli vaikeaa vielä usean vuoden ajan johtuen mm. sodan hävityksistä.

Ruokapula vuonna 1918

Keväällä 1918 Ella kerran matkusti Tikkurilasta Helsinkiin käydäkseen lääkärillä, koska hän odotti lasta. Junat eivät kulkeneet, hän taittoi matkan hevosvaunulla. Kaupoissa oli huonosti ruokaa mutta Ellalla oli mukanaan Tikkurilasta ruisleipä. Ensiksi hän vieraili veljensä Aarnen ja kälynsä Hannan luona. Koska nämä eivät pitkään aikaan olleet nähneet leipää, jätti Ella sinne puolet leivästä. Sitten hän lähti tätinsä Hilda J:n luo, jolla oli hädin tuskin ruokaa ja niin Ella antoi tälle toisen puolen ruisleivästään. Ella jatkoi matkaansa. Kaupoissa oli lähes tyhjää, "Saksalaiset veivät kaiken". Ella sai kuitenkin purkin sardiineja, jotka hän söi vaunussa sormin.

Kuvassa 15 Ella, Eemeli ja kaksi sisarusta kesällä 1918.

Ella ja Eemeli sekä Bertha ja Vilkku (1918)

Ella oli aiemmin usein joutunut tekemään työtä sukulaisten puutarhoissa ja oli siksi vannonut ettei koskaan hanki omaa puutarhaa. Koska ruuan hankkiminen keväällä 1918 oli vaikeaa perusti hän kuitenkin pienen puutarhatilkun. Hän ei ollut koskaan aiemmin ohjastanut hevosta mutta ajoi nyt lantaa puutarhaan. Se kasvoi hyvin ja oli hyvä lisä ruokataloudessa.

10.11. syntyi Ellan esikoinen, joka kastettiin Maija-Leenaksi. Maitoa oli vaikea saada, koko perhe sai 0,5 litraa päivässä. Kiitos kotiapulaisen, joka oli maalta, sai Ella kuitenkin silloin tällöin 3 litraa ylimääräistä maitoa.

Ella ja Maija-Leena, maaliskuu 1919

Lapsikatras kasvaa mutta Ella jatkaa ammatissaan

Eemeli nimitettiin 1919 vastaperustetun valtiollisen siementarkastuslaitoksen johtajaksi Tikkurilassa ja tässä  virassa hän oli kuolemaansa saakka.

Ellan toinen tytär, Elina, syntyi 13.6.1920. Kaksi viikkoa myöhemmin Eemeli matkusti Zürichiin tutustuakseen sveitsiläisen siementarkastustoimintaan. Ella sai väliaikaisesti toimia hänen sijaisenaan  siementarkastuslaitoksen johtajana.

Tämän päivän nuorille vanhemmille kerrottakoon, että Ellalla oli kunnon apua kotona, sekä lapsenhoitaja että keittäjä.

Ella, Elina ja Maija vuonna 1920

Kolmas lapsi, Jaakko, näki päivänvalon 21.12.1922. Ella luopui silloin työstään siementarkastuslaitoksella.

Ella kuitenkin jatkoi työtään kirjoittamalla artikkeleita, mm. Kotilieteen. Osa artikkeleista oli sen aikaisiksi hyvin radikaaleja, hän esimerkiksi korosti vitamiinien  ja ravintoarvoiltaan tasapainoisten aterioiden merkitystä.

Syksyllä 1924 perhe muutti Helsinkiin ja asettui ensin Ainonkadulle. Siellä syntyi Maunu 19.9.1926. Seuraavana vuonna he muuttivat Fabianinkadulle.

Helsingin vuosien aikana vuokrattiin kesäisin huvila Hämeenlinnan pohjoispuolelta Vanajaveden läheltä. Viimeisenä kesänä tosin asuttiin Parkumäessä Eemelin veljien luona.

Vuonna 1928 Ella nimitettiin luonnontieteen ja ravintokemian lehtoriksi Järvenpään talousopettajaopistoon. Siellä hän yksityiskohtaisesti suunnitteli ja toteutti myös ravintokemian laboratorion sekä koekeittiön. Häntä kritisoitiin - naisena - koska hän teki ansiotyötä. Eemeli kuitenkin tuki hänen ammatillista kunnianhimoaan. Hiljaisella huumorillaan hän puhui Ellasta perheen "julkisena naisena". Ella oli hyvin pidetty opettaja.

Ella vuonna 1934

Perhe muutti 1928 Järvenpäähän. Ensin asuttiin vuokratussa huvilassa mutta 1929 ostettiin oma huvila, "Vuorela", joka oli isolla tontilla. Siellä juhlittiin Eemelin 50-vuotispäiviä 1938.

Kitusen perhe Eemelin 50-vuotispäivänä vuonna 1937

Vuonna 1933 Ella osallistui pohjoismaisten talousopettajien kongressiin Norjassa ja vuonna 1934 kansainväliseen kongressiin (Fédération Internationale de l´Énseignement Ménager) Berliinissä. Tätä kautta hän solmi yhteyksiä ulkomaisiin kollegoihin. Hän toi mukanaan Saksasta kokonaisen laatikon tuoreita persikoita, hedelmiä jollaista kukaan lapsista ei ollut aiemmin nähnyt.

Syksyllä 1938 perhe muutti takaisin Helsinkiin ja asettui asumaan nykyaikaiseen huoneistoon Sandelsinkadulla. Siellä he asuivat Eemelin kuolemaan saakka, Ella yksinään vielä muutaman vuoden sen jälkeenkin. Järvenpään huvila säilyi pitkään kesäpaikkana.

Vuonna 1939 Ellasta tuli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan assistentti.

Ella osallistui useisiin kansanhuoltoministeriön komiteoihin. Hän kuului mm. työryhmään, joka joulukuussa 1940 jätti ehdotuksen sisällyttää yleinen ravitsemusoppi ja talousopetus maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-ohjelmaan. Ehdotus hyväksyttiin 1941. Vuosina 1945-46 perustettiin Helsingin yliopistoon kotitalouden ja ravintokemian oppituolit. Suomi ole tässä mielessä kaukana edellä pohjoisia naapurimaitaan.

Ella kirjoituspöytänsä ääressä 1939

Ella oli mukana tekemässä kirjoja ravitsemusopista ja kirjoitti myös joitakin omia kirjoja. Ainakin yhdestä näistä on otettu useita painoksia, myös monia vuosia sodan jälkeen.

Sekä Ella että Eemeli olivat aikalaisikseen moderneja ja kasvattivat lapsensa rakkaudella ja järkevästi.

Sotavuodet

Joulukuussa 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi pieneen naapurimaahansa Suomeen. Suomen kansalle koittivat hyvin vaikeat ajat. Asevoimat ja lotat kutsuttiin palvelukseen ja ennen kaikkea Helsingissä joutui siviiliväestö kokemaan mittavia pommituksia.

Maija lähetettiin muonituslotaksi rintamalle Karjalan kannakselle. Hän näki Summan verisen taistelun ja Viipurin evakuoinnin. Viipuri koki kovia tuhoja Talvisodan viimeisinä päivinä. Maija näki myös karjalaisten dramaattisen lähdön kodeistaan kotieläimet mukanaan pitkin liejuisia teitä. Elina oli lottana Helsingissä sotilassairaalassa. Pojat Jaakko ja Maunu olivat vielä liian nuoria asepalvelukseen.

Talvisota päättyi raskaaseen Moskovan rauhaan maaliskuussa 1940, jolloin mm. suuri osa Karjalaa jouduttiin luovuttamaan Venäjälle. 450.000 karjalaisen oli hyvin lyhyellä varoitusajalla siirryttävä jäljelle jääneisiin osiin Suomea. Evakoiden joukossa oli useita Ellan lähisukulaisia, mm. sisar Selma ja tämän perhe Sortavalasta. Ellan näinä päivinä iltaisin ja öisin väestösuojassa Helsingissä kirjoittamat kirjeet Selmalle heijastavat monien suomalaisten kokemaa huolta.  Ehtivätkö  lähteä ennen venäläisten tuloa, mitä saivat mukaansa? Selman perhe ehti ottaa mukaansa hyvin vähän. Antero-pojan joukkue, joka oli sijoitettuna Laatokan saarille, vetäytyi mantereelle ja myöhemmin Suomeen. Vanhemmat eivät kuitenkaan saaneet mukaansa Anteron laajaa tohtorinväitöstä varten keräämää materiaalia, joka jäi Sortavalaan. Antero ei myöhemmin enää jaksanut tehdä työtä uusiksi. Ellan pikkuserkku Toivo Valtavuo, joka asui Viipurissa, sai vaimonsa mielipahaksi mukaansa vain sukututkimusta koskevat paperit. Käly Hanna Äyräpään perhe menetti koko omaisuutensa Karjalan Kannaksella. Tärkeämpää kuin mammona oli kuitenkin, että lapset palasivat kotiin.

Ella sairastui näihin aikoihin, tulehdus veressä ja yskä. Myös Elina sairastui korkeaan kuumeeseen, jota kesti muutaman päivän. Maija, joka oli palannut rintamalta joutui hoitamaan taloutta, vaikka paluu Karjalasta oli käynyt kovin hänen voimilleen.

Talvisodan jälkeinen jälleenrakennus vaati kaikilta paljon työtä. Ruuasta oli suuri pula, usein ei saatu lihaa ja välttämättömien elintarvikkeiden jonottamiseen kului paljon aikaa.

Ellan sairastelu ja yskä jatkui ainakin kevääseen 1941 eikä tavallinen arkielämä ollut mahdollista. Maija ja Elina opiskelivat ahkerasti, koska he tiesivät, että kesä kuluisi työvelvollisuutta suorittamassa.

Heinäkuussa 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Uusi ns. Jatkosota puhkesi Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Maija ja Elina kutsuttiin taas lottapalvelukseen, Maija rintamalle ensin Laatokan alueelle, Elina eri sotilassairaaloihin (mm. joksikin aikaan Petroskoihin). Elina sai tehtäväkseen mm. hoitaa psyykkisesti häiriintyneitä sotilaita, jotka eivät olleet kestäneet sodan kauhuja vaan menettäneet järkensä. Eräällä rautatiekuljetuksella yksi näistä sotilaista ehdotti Elinalle, että he matkustaisivat kuuhun, jossa ei ollut sotaa.

Jaakko lähti vapaaehtoisena sotaan (hän oli vielä liian nuori normaaliin palvelukseen). Serkut Matti ja Teuvo kutsuttiin radiotiedusteluun, nuori Veikko sen sijaan oli koulussa.

Vuoden 1941 Suomen joukot olivat voitokkaita. Menetetty Karjala vallattiin takaisin ja suuri osa venäläistä Karjalaa valloitettiin. Ylipäällikkö Mannerheim kuitenkin kieltäytyi noudattamasta saksalaisten toivomusta edetä Leningradiin ja eristää kaupunki muusta Neuvostoliitosta. Rintama vakiintui vuoden 1941 lopussa ja sota muuttui pääosin asemasodaksi.

Maijan joukkue seurasi hyökkäyssotaa, "oli jännittävää ylittää raja Neuvostoliittoon". Hän pysyi joukkueessaan kevääseen 1942 saakka, jolloin hän sai palata Helsinkiin opiskelemaan. Kesällä 1943 Maija kutsuttiin taas palvelukseen ja lähettiin Maaselälle Murmanskin radan varteen, kauas Petroskoista pohjoiseen. Samalla alueelle oli useita lähisukulaisia.

Maija rintamasotilaiden kanssa

Asemasodan aikana Maija tapasi useamman kerran veljensä Jaakon.

Maija ja veli Jaakko Karjalassa

Sotavuodet olivat hyvin raskaita Ellalle ja Eemelille, epävarmuus lasten kohtalosta painoi. Kuvassa 23 perhe kaikkien lasten ollessa käymässä kotona. Eemeli teki kovaa työtä Järvenpään puutarhassa, osin jotta saataisiin lisuketta ruokapöytään, osittain terapiana. Ella oli täysin työllistetty hankkiessaan ruokaa ja myös hoitaessaan Järvenpäässä perheen sikaa. Terveys oli tilapäisesti parempi.

Perhe sodassa

Sodassa tapahtui käänne  ja saksalaiset perääntyivät Neuvostoliitosta vuoden 1944 aikana. Sen seurauksena myös suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään Neuvostoliitosta.

Venäläisten rajut hyökkäykset Karjalan kannaksella merkitsivät Suomelle kriittisiä aikoja, rintama repesi. Kaikki mahdolliset suomalaiset joukot siirrettiin nopeasti sinne ja rintama pystyttiin uudestaan vakiinnuttamaan. Tappiot olivat hyvin suuret. Muonituslottia ei enää tarvittu ja siksi Maija lähetettiin palvelukseen Suomenlinnaan. Tämän ajan suomalaiset lehdet olivat täynnä kaatuneiden sotilaiden kuolinilmoituksia.

Ellan vanhin poika Jaakko oli niiden joukossa, jotka kaatuivat heinäkuun alussa 1944. Jaakko oli ollut tiedustelemassa rintamalinjan edessä kun häneen 4.7. osui kranaatinsirpaleita. Isku oli todella kova koko perheelle, ennen muuta Ellalle ja Eemelille. Siunaustilaisuus pidettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaan uudella osalla, jossa Jaakko lepää muiden sankarivainajien joukossa.

Jaakon hautajaiset heinäkuussa 1944

Ellan veljeä Aarnea ja tämän vaimoa Hannaa kohtasi vielä suurempi isku. Poika Veikko oli lähtenyt vapaaehtoisena Jatkosotaan ja saapunut rintamalle vuoden 1943 alussa. Veikko katosi 26.6.1944. Intensiivisistä tutkimuksista huolimatta ei vieläkään ole tietoa siitä, mikä on ollut Veikon kohtalo.

Kun rintama vakiintui aloitti Suomen valtionjohto Neuvostoliiton kanssa neuvottelut erityisrauhasta. Neuvottelut päättyivät aselepoon syyskuussa 1944, mutta raskas rauhansopimus allekirjoitettiin vasta helmikuussa 1947.

Sotavuodet olivat Suomen kansalle hyvin raskasta aikaa. Suuri joukko perheitä menetti yhden tai useamman jäsenen. (Kaikkiaan kaatui yli 84.000 sotilasta, yli 288.000 haavoittui, näistä moni invalidisoitui).

Kaikesta huolimatta Suomi säilytti itsenäisyytensä ja sen kehitys on sittemmin ollut erittäin suotuisaa, kiitos kansan tahdon tehdä työtä ja kyvyn yhteistyöhön yli sosiaalisten ja poliittisten rajojen.

Vuodet heti sodan jälkeen ja Maijan avioliitto

Aselevon jälkeen olot hiljalleen paranivat. Elintarvikkeista oli kuitenkin edelleen pulaa. Maija, joka oli sodan viimeiset ajat ollut lottana Suomenlinnassa, sai Ruotsin valtiolta stipendin Uppsalan yliopistoon. Täällä hän tutustui tulevan miehensä sisareen, Gull Lalanderiin. Seurauksena oli vierailu Lalandereiden luona Falunissa ja retki tuntureille Svenin ja muutaman tämän toverin kanssa. Retken aikana tehtiin kohtalokas päätös. Sven soitti Ellalle kertoakseen uutisen ja tämä kysyi: "Ovatko aikeet vakaat?" Viralliset kihlajaiset vietettiin heinäkuussa 1945 kun Sven vieraili Helsingissä ja tapasi tulevat sukulaisensa.

Koska sekä Maija että Sven olivat kypsässä iässä ei ollut tarpeen odottaa häiden kanssa. Ne vietettiin Helsingissä elokuussa, vihkiminen tapahtui Töölön kirkossa 14.8.1945. Suomalaisen suvun lisäksi paikalla olivat Svenin vanhemmat ja vanhemmat sisaret Greta ja Maj. Alusta alkaen perheet viihtyivät oikein hyvin toistensa seurassa. Häämatka vei kauniille järville Tampereen lähistölle. Vastavihitty pari matkasi sen jälkeen kotiinsa Tukholman Riksbyhyn.

Perhetapaaminen Järvenpäässä elokuussa 1945

Ella terveys oli taas huonontunut. Syyskuun 5. hän joutui sairaalaan (Helsingin Diakonissalaitokselle). Hänellä oli keuhkoastma ja sydänvika. Lääkärit epäilivät tulehdusastmaa, luultavasti hinkuyskää sairastavilta lapsilta saatua tartuntaa. Ella pystyi hengittämään vain ruiskeiden avulla, joita hänelle annettiin joka 3. tunti, ympäri vuorokauden. Hän oli vakavasti sairas ja muisteli äitiään Stinaa, joka joutui Hyvinkään parantolaan vähän ennen kuolemaansa 43 vuotta aiemmin: "Sukupolvi vaihtuu, mutta tapahtumat toistuvat".

Ella sai kuitenkin hyvää hoitoa sairaalassa ja lokakuun alussa hän saattoi palata kotiin. Hän oli kuitenkin hyvin heikko ja vuoteenomana vielä muutaman viikon. Hitaasti voimat palasivat.

Lapsenlapsia syntyy ja Ella vierailee Ruotsissa sukulaisissa

Ellan ensimmäinen lapsenlapsi, Anita Lalander, syntyi 28.6.1946 Tukholmassa. Ella oli niin hyvin toipunut, että hän kiirehti Riksbyhyn auttamaan Maijaa lapsenhoidossa.

Ella ensimmäisen lapsenlapsensa Anitan kanssa

Ei kulunut kuin vuosi kun toinen tytär Elina vihittiin Samuel Lehtosen kanssa 31.8.1947, päivää Eemelin 60-vuotispäivän jälkeen. Heidän tyttärensä Katariina, Ellan toinen lapsenlapsi, syntyi Turussa 10.8.1948.

Eemelin 60-vuotispäivät 1947

Svenin äiti Asta Lalander kutsui Ellan Faluniin maaliskuussa 1948. Vierailua varten Asta oli järjestänyt runsaasti ohjelmaa. Ella piti Falunissa useita esitelmiä, mm. paikallisessa kotiäitiyhdistyksessä ja seminaarissa. Kuulijoita tuli paljon. Rouvat, jotka viihtyivät keskenään hyvin, kävivät myös Astan tyttären, voimistelunopettaja Greta Mandorfin ja tämän perheen luona Norassa. Sielläkin Ella esitelmöi, kuten myös Säterissä.  Tuntui siltä kuin vierailu olisi piristänyt sekä Ellaa että Astaa.

Katariinan jälkeen lapsenlapsia syntyi tiuhaan tahtiin. 3.8.1950 Ellan 60-vuotispäiville osallistui jo 4 lastenlasta). Kesävierailulla Pyhärannassa 1954 lapsenlapsia oli jo 7.

Ellan 60-vuotispäivät elokuussa 1950

Seitsemän serkusta Pyhärannassa elokuussa 1954

Järvenpää säilyy kauan kesän keskuksena Ellalle, Eemelille, heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Yhteisellä vierailulla oltiin kesällä 1954.

Eemeli lastenlastensa kanssa Järvenpäässä elokuussa 1954

Ellan julkinen työ jatkuu

Senkin jälkeen kun Ella 1947 oli luopunut vakituisesta virastaan yliopistolla hän jatkoi ammatissaan muissa luottamustehtävissä.

Hän oli vuodesta 1950 Helsingin talousopettajaseminaarin hallituksen puheenjohtaja ja teki suuren työn jotta suunnitelmat uudesta ja uudenaikaisesta rakennuksesta toteutuisivat. Kiitos lukuisten käyntien pankinjohtajien ja muiden lainoista vastaavien henkilöiden luona hänen onnistui järjestää tämän merkittävän projektin rahoitus. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti rakennuksen suunnitteluun. Rakennuksen vihki käyttöön 1955 kouluhallituksen silloinen johtaja Reino Oittinen, joka ylisti Ellaa tämän suuresta panoksesta. Ella oli hallituksessa vuoteen 1958 ja vieraili tänä aika usein opistolla.

Eemeli sairastuu ja nukkuu pois

Jo kesällä 1954 oli huomattavissa ettei Eemeli ollut terve. Hän ei kuitenkaan halunnut mennä lääkäriin. Vasta kesällä 1955 onnistui serkuntyttären tohtori Marja Turusen saada hänet tutkittavaksi. Tällöin todettiin, että hänellä oli pitkälle edennyt syöpä ja etäpesäkkeitä ympäri kehoa. Luultavasti rikkaruohomyrkyt olivat hänet altistaneet. Leikkaus ei sairauden tässä vaiheessa enää ollut mahdollinen.

Eemeli osallistui vielä 3. elokuuta Ellan 65-päivien juhlintaan. Sen jälkeen häntä hoidettiin ensin sairaalassa ja sitten elämänkumppani Ella hoiti häntä kotona. Eemeli kuoli 5.10.1955 kotonaan Ellan ja Elinan ollessa läsnä. Hautajaiset pidettiin 16.10.

Ellan 65-vuotispäivät elokuussa 1955

Eemelin hautajaiset 16. lokakuuta 1955

Eemelin kuolema merkitsi 38 vuoden harmonisen ja onnellisen avioliiton päättymistä. Tämä oli luonnollisestikin kova isku Ellalle. Osoittautui kuitenkin, että Ella oli tarpeeksi vahva jatkaakseen yksin, lasten ja lastenlasten läheisyys antoi voimaa.

Elämä jatkuu

Ella jäi asumaan Sandelsinkadulle poikansa Maunun kanssa vielä 3 vuodeksi Eemelin kuoleman jälkeen. Säästääkseen asumiskuluissa Ella osti sitten huomattavasti pienemmän asunnon Lauttasaaresta, jossa Elina ja Samuel siihen aikaan asuivat. Lauttasaaressa Ella asui kuolemaansa saakka eli 30 vuotta.

Joulun 1955 Ella vietti Maija-tyttären luona Lidingössä ja tämä olikin hyvää vaihtelua tuoreelle leskelle.

Elokuussa 1956 Ella matkusti Maijan luo ja he vierailivat yhdessä Maijan appivanhempien luona Falunissa.

Ella ja Maija käymässä Falunissa elokuussa 1956

Joulun 1956 Maija ja Sven ja kaikki 3 lasta olivat Ellan luona Helsingissä. Kylään tuli Ellan lähisukua. Lalanderit kävivät myös Lehtosten luona, jotka neljine lapsineen asuivat silloin Järvenpäässä.

Sukutapaaminen Sandelsinkadulla jouluna 1956
Ellan serkunlapsi Anna Liisa Kyyrö, Ellan veli Aarne, Ellan käly Hanna, Ella, Ellan veljenpojan vaimo Anneli Äyräpää, Maija, Ellan sisarentytär Pirkko Voipio

Joulukuussa 1957 Ella tuli Lidingöhön viettämään joulua yhdessä Maijan ja tämän perheen kanssa. Joulusta Lalandereiden luona tuli sitten perinne, joka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jatkui seuraavat 20 vuotta. Vuonna 1958 joulunviettoon osallistui myös Svenin isä Axel Lalander, jonka vaimo Asta oli kuollut edellisenä vuonna.

Ella ja Axel jouluna_ 1958

Kunniatohtori Ella

Ellan ammatilliset ansiot palkittiin toukokuussa 1958 kutsumalla hänet Helsingin yliopiston Maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, ensimmäisenä naisena tässä tiedekunnassa. Juhlallinen promootio tapahtui yliopiston komeassa juhlasalissa toukokuun 30. päivänä. Läsnä olivat mm. lapset Maija, Elina ja Maunu. Illalla oli vastaanotto lähimmille sukulaisille Sandelsinkadun kodissa. 

Kunniatohtorin arvo oli Ellan ammatillisen uran kohokohta. Hänestä tuli tunnettu laajalti Suomen rajojen ulkopuolella. Esimerkkinä tästä on, että Ruotsin televisio haastatteli häntä huhtikuussa 1963 aiheesta miksi Suomessa on sisällytetty kotitaloustiede yliopiston ohjelmaan. Ella vastasi, että jos maatilan kotitaloutta ei hoideta taloudellisesti, ei auta mitään, että eläimet ja pellot hoidetaan hyvin. Siksi kotitalouden täytyy käyttää hyväkseen muita tieteitä.

Ella jatkoi pienessä mittakaavassa ammatillista työtään joidenkin vuosien ajan. Vuonna 1970 hän piti kotitalousseminaarissa esitelmän, jossa esitti ajatuksensa kotitalousopetuksesta. Tässä yhteenveto:

• Kotitalousopettajien koulutuksen täytyy saada sama arvostus kuin yliopisto-opintojen
• Käytännön työllä on oma arvonsa: "Nicht minderwertig aber anderwertig" (Ei vähäarvoista vaan toisella tavalla arvokasta)
• Teoreettisen ja käytännön opetuksen välistä kuilua täytyy kaventaa
• Kotitalousopetuksen täytyy olla tieteen "läpivalaisemaa"
• Teoria on hyvästä, teoretisointi on pahasta
• Kodin kemia on yhtä arvokasta kuin muut kemian haarat
• Kemia on muutettava elävän elämän kemiaksi

Ella käsitti kotitalousopetuksen laaja-alaisena. Siihen piti sisällyttää: elintarvikkeet, kodin taloudellinen hoito (kotitalous) ja kasvatus. Hän esitti kysymyksen mitä alueita kasvatuksessa opetetaan. Missä ovat herkkyys, ystävällisyys ja lämpö? Jossain näitä täytyy hoitaa. Ne täytyy joka tapauksessa ottaa huomioon kotitalousopettajien koulutuksessa.

Ella sai 1971 tunnetun suomalaisen kulttuurisäätiön palkinnon. Samana vuonna palkittiin kuuluisa säveltäjä Olivier Messiae. Palkinnot luovutettiin juhlallisesti yliopiston juhlasalissa. Messiaen tapaamisen johdosta Ellassa heräsi kiinnostus moderniin musiikkiin.

Ella seurasi kauan alansa ammattikirjallisuutta.

Sukututkimus

Svenin isä Axel oli hyvin kiinnostunut sukututkimuksesta. Surukseen hän ei ollut löytänyt omista esi-isistään aatelisia. Siksi hän kiinnostui kovasti Ellan isänäidistä, Sofia Wilhelmina Boije af Gennäs:istä.

Hän kysyi milloin Ella viimeksi oli käynyt Dregsbyssä. Vastaus oli ettei koskaan. "Nyt me lähdemme sinne", sanoi Axel ja niin sitten tehtiin. Tilan silloiset omistajat Munckit vastaanottivat heidät erittäin ystävällisesti.

Tästä vierailusta alkoi Ellan aktiivinen työ sukututkimuksen parissa ja se jatkui useiden vuosien ajan.

Ella talletti ja järjesti edesmenneiden sukulaisten kirjeenvaihtoa parin sadan vuoden ajalta. Kansallisarkistossa on Ella ja Eemeli Kitusen arkisto sekä sukuyhdistyksen luovuttama Europaeus-arkisto.

Ella halusi välittää suvun kirjallisen perinnön ja sen sanoman nuoremmille sukupolville ja antaa näiden tehdä aineistolla mitä aiheelliseksi katsovat. "Nykyajan keski-ikäiset ovat hyvin kiireisiä. Siksi vanhemman ikäpolven täytyy kannustaa nuorimpia kuuntelemalla, ymmärtämällä ja kannustamalla heitä".

Matka Ranskaan kesällä 1960

Kesällä 1960 tekivät Maija, Sven ja kaikki kolme lasta autolla pitkän matkan Etelä-Ranskaan. Ella oli mukana matkalla sen suurimman osan, huolimatta 69 ikävuodestaan. Hän oli siis hyvässä kunnossa.

Matka alkoi Lidingöstä 12. kesäkuuta ja kulki Hampurin kautta Pariisiin, jossa 15.6. majoituttiin perhehotelli Astridiin. Ella lensi suoraan Helsingistä Pariisiin. Pariisissa käytiin katsomassa useita merkittäviä nähtävyyksiä ja muutamassa hyvässä ravintolassa). Pariisista poikettiin Brysseliin, jossa Ella tapasi ensimmäisen kerran moneen vuoteen nuoruudenystävänsä Signe Polidoroffin. Brysselistä auto käännettiin kohti Ranskan Baskimaata, josta Sven oli vuokrannut pienen mökin hiekkadyyneiltä Atlantin rannalla, lähellä Vieux Boucau:ta ja Bayonnea. Sinne koko seurue asettui. Kävimme myös lähellä sijaitsevassa Biarritzin kaupungissa.

Ella Maijan ja lasten kassa Biarritzissa kesäkuussa 1960

Ella ja Signe Polidoroff kesäkuussa 1960

Vuokratty mökki hiekkadyyneillä kesäkuussa 1960

Rannalla vietettiin 3 viikkoa, 24. heinäkuuta lähdettiin paluumatkalle kohti pohjoista. Matka kulki Geneven ja Hampurin kautta. Siellä Sven tapasi eräitä kollegoitaan, jotka järjestivät seurueelle sight seeingin vanhassa Hansakaupungissa. Eräs naisista kehui Ellan erinomaista saksan kieltä. Hampurista Ella lensi suoraan kotiin Helsinkiin. Lalanderit jatkoivat autolla Lidingöhön.

Ella kertoo elämästään

Suuri osa tästä kertomuksesta pohjautuu Maijan tekemiin ja nauhoittamiin Ellan haastatteluihin. Haastattelut nauhoitettiin kasetille useampaan otteeseen vuosina 1971 ja 1972, jolloin Ella oli jo yli 80-vuotias. Joitakin nauhoituksia tehtiin vielä myöhemminkin, vuoteen 1978 asti.

Jotta Ellan muistoihin Kotkasta saataisiin enemmän realismia tekivät Maija ja Sven Ellan kanssa autoretken Kotkassa toukokuussa 1973. Maija matkusti Ellan kanssa kahdestaan Kotkaan ja matkalla he poikkesivat Dregsbyn kartanossa.

Eräs Ellan asunto Kotkassa

Dregsbyn kartano

Seuraavana vuonna 1974 Maija ajoi Ellan kanssa Gennäsin, Boijen suvun kantatilalle. Tila näkyy tarkoissa kartoissa ja sijaitsee Tammisaaren ja Pohjan välissä lähellä kaunista järveä. Nykyinen rakennus on luonnollisesti suhteellisen uusi mutta tietojen mukaan kellari, jonka Ella pääsi näkemään, on 1500-luvulta.

Ella matkalla Gennäsin kartanoon

Gennäsin kartano

Opiskeluaikoinaan Ella oli kuukauden Tvärminnessä Hangon lähellä. Maija ajoi hänet sinne ihailemaan kaunista merimaisemaa.

Ella ihaileen merinäkymää Tvärminnessä

Paluumatkalla Helsinkiin Maija ja Ella kävivät Katariinan luona, joka tuona kesänä oli töissä sairaalassa idyllisessä Tammisaaren kaupungissa.

Sukulaistapaamisia

Vain viikon kuluttua paluustaan Ranskan matkalta juhli Ella 70-vuotispäiviään Elinan ja Samuelin luona Lauttasaaressa. Ensin oli virallinen vastaanotto, mm. Helsingin Talousopettajaopiston edustusto kunnioitti Ellaa ja kiitti häntä hänen ansioistaan seminaarin uudisrakennuksen suhteen. Suvulle järjestettiin illallinen. Kahdeksas lapsenlapsi Tuomas istui kunniapaikalla Ellan sylissä.

Ellan 70-vuotispäivät 3. elokuuta 1960

Koska Ellan suku oli suuri oli näinä vuosina paljon sukutapaamisia. Tässä mainitaan lähinnä ne, joihin myös Lalandareiden perhe osallistui.

1.7.1962 pääsi Anita ripille Lidingön kirkossa. Vastaanotolle Stureplatålla kirkon jälkeen osallistuivat, Anitan perheen lisäksi (Sven otti kuvia): Ella, Svenin sisaret Maj ja Gertrud, Katariina ja Teuvo silloisen vaimonsa Anna-Liisan kanssa.

Anitan korfirmaatio 1. heinäkuuta 1961

Ella täytti 75 vuotta elokuussa 1965 ja tarjosi päivällisen ravintolassa. Juhlapöydässä hän istui Svenin Axel-isän ja veljensä Aarnen välissä. Mukana oli myös käly Kaisu Äyräpää sekä Maija ja Maunu.

Ellan 75-vuotispäivät 3. elokuuta 1965
Maunu, Maija, Aarne, Ella, Axel L, Ellan käly Kaisu Äyräpää

Svenin 50-vuotispäiville 21.3.1968 Ella tuli Elinan kanssa. 21. päivän illaksi Maija oli järjestänyt sukuillallisen Lidingön asunnossa. Seuraavana päivänä oli suuret päivälliset Tukholmassa Djurgårdsbrunnin Värdshusetissa. Ella istui kunniavieraana Svenin ja tämän esimiehen, Vattenfallin pääjohtajan Erik Grafströmin välissä.

Sukupäivälliset Svenin 50-vuotispäivänä 21. maaliskuuta 1968
Ella istuu Svenin oikealla puolella

Kesäkuussa 1970 Ella oli Lidingössä kun tyttären tytär Christine pääsi ylioppilaaksi. Samana vuonna Ella itse juhli Elinan luona Tapiolassa, onnittelemassa mm. lapsenlapset.

Christine pääsee ylioppilaaksi 10. kesäkuuta 1970

Ella 80 vuotiaana lastenlastensa kanssa (3. elokuuta 1970)

Ellan vierailut Maijan luo Lidingöhön jatkuivat. Erään kerran, heinäkuussa 1972, olivat Signen poika Boris Polidoroff ja tämän vaimo Greta käymässä Ruotsissa.

Ella ja Boris Polidoroff heinäkuussa 1972

Ellan 85-vuotispäiviä, 3.8.1975, vietettiin Lidingössä, jonne Maija oli järjestänyt suuret sukupäivälliset. Myös Elina oli mukana. Svenin sisko Britt oli laatinut juhlaan runon, joka on liitteenä. (Liite 1)

Ella jäi Lidingöhön osallistuakseen Anitan häihin 9.8. Ella tuli Lidingöhön myös kesäkuussa 1976 osallistuakseen 5.6. Christinen häihin.

Ella vieraili Lidingössä viimeisen kerran kesäkuussa 1977, jolloin hän Maijan toivomuksesta viipyi 2 viikkoa ja osallistui perheen elämään. Maija matkusti Ellan mukana takaisin Helsinkiin. Sieltä he mm. tekivät autoretken Porvooseen Maunu kuljettajanaan.

Ellan viimeiset 10 vuotta

Ellan terveys oli suhteellisen hyvä vielä hänen 85-vuotispäivänään vuonna 1975, vaikkakin hänellä viimeisinä vuosina oli ollut jonkinmoisia vaikeuksia kävelemisen kanssa. Kiitos Maunun, joka jakoi hänen kanssaan Lauttasaaren asunnon saattoi Ella edelleen asua kotonaan. Suureksi avuksi olivat myös Elina ja tämän perhe sekä Ellan kotiapulainen rouva Huuskonen.

Ella 85 vuotta 1975

Ellan 90-vuotispäiviä vietettiin Lauttasaaren asunnossa. Läsnä oli sukulaisia ja entisiä työtovereita. Elina luki Ellalle kirjoittamansa runon (Sukusanomat 1981 huhtikuu No 1 (62)).

Lalanderit vierailivat Helsingissä heinäkuun lopussa 1983. Yhdessä Ellan ja Maunun kanssa käytiin lyhyellä retkellä ravintola Vanhassa Tallissa.

Retkellä Ellan ja Maunun kanssa heinäkuussa 1983

Elina järjesti 2.8.1985 suuret juhlat sukulaisille ja entisille työtovereille. Myös Samuelin äiti Margareta osallistui.

Ella ja Margareta Lehtonen elokuussa 1985

Seuraavana päivänä, 95-vuotispäivänään, järjesti Ella päivällisen Lauttasaaren asunnossa pienemmälle vierasjoukolle.

Magnuksen appi, Santo Bragaia Brasiliasta oli vierailulla Ruotsissa elokuussa 1985. Hän ja tytär Lainete matkustivat Helsinkiin ja kävivät tervehtimässä Ellaa. Ella oli opetellut muutamia tervehdyssanoja portugaliksi mutta muuten keskustelu käytiin saksaksi. Vierailua arvostettiin suuresti.

Vuoden 1986 loppupuolella Ella joutui helsinkiläiseen sairaalaan. Lukuun ottamatta vajaata kahta kuukautta, jotka  vietti Elinan luona, Ella oli sairaalassa (eri osastoilla) kuolemaansa saakka.

Vuoden 1987 aikana Maija kävi Helsingissä 4 kertaa tervehtimässä Ellaa. Heinäkuussa olivat myös Sven, Anita ja Mattias mukana. Näihin aikoihin Ella joutui sairaalaan Lauttasaaressa.

Elina järjesti elokuussa 1987 suurenmoisen tilaisuuden kun Eemelin syntymästä tuli 100 vuotta 30.8. Siihen osallistui suuri joukko Kitusia. Maijan ja Svenin lisäksi paikalla olivat Anita, Christine ja tämän tytär Elin Lidingöstä.

Vaikka iän mukana Ellasta tuli fyysisesti heikko hänen älynsä säilyi kirkkaana. Hänen luonaan kävi usein sukulaisia ja vanhoja tuttavia. Lapsenlapset Helsingistä vierailivat mielellään Ellan luona juttelemassa. Myös ruotsalaiset lapsenlapset kävivät mielellään kylässä kun olivat Helsingissä.

Maija kävi Ellan luona tammikuussa 1988 ja viimeisen kerran yhdessä Svenin, Christinen ja Elinin kanssa heinäkuussa. Magnus tapasi Ellan viimeisen kerran syyskuun puolivälissä käydessään Helsingissä. Magnus toi kimpun kanervia, Ellan lempikukkia. Kanervat olivat huoneessa vielä kun Ella kuoli.

Elina sairastui sen vuoden elokuussa ja häneltä leikattiin perna ja osa haimaa.

Elämä päättyy

Syksyllä 1988 Ella heikkeni. Lapset Elina ja Maunu kävivät usein hänen luonaan sairaalassa. Maunun viimeisellä käynnillä lokakuun 8. iltana Ella sanoi: "Näkemiin". Kaksi tuntia myöhemmin hän kuoli. Pitkä ja aktiivinen elämä päättyi.

Hautajaiset olivat 22.10. Helsingin vanhan hautausmaan kappelissa. Oli leuto syyssää. Noin 80 vierasta oli paikalla. Lidingöstä olivat tulleet Maija, Sven, Anita, Christine ja Göran sekä poika Victor.

Siunauksen toimitti vävy Samuel. Puheessaan hän sanoi: "Ella Kitunen rakasti tiedettä ja tutkimusta. Hän seurasi sitä niin kauan, kuin pystyi itse lukemaan. Mutta tiede ei ollut hänen elämässään itsetarkoitus, vaan sen tulokset oli sovellettava ihmisen palvelemiseen. Tieteen avulla oli selvitettävä, mikä oli ihmiselle terveellistä ravintoa. Miten ihmisten elämän edellytyksiä voitaisiin parantaa tieteen avulla? Tässä kohden hän oli oman alansa uranuurtaja ja edelläkävijä selvittäessään jo 1920-luvulla vitamiinien ja hivenaineiden merkityksen ravitsemuksessamme. Myös katsomuksissaan hän oli hämmästyttävän nykyaikainen. Hän suositteli yksinkertaista elämäntapaa ja noudatti myös itse sitä. Se kulki käsikädessä yksinkertaisen, terveellisen ravitsemuksen kanssa.

Samuel suorittaa siunauksen 22. lokakuuta 1988

Ella Kitusen mielenkiinto ei kuitenkaan rajoittunut vain hänen omaan alaansa. Hän oli esivanhempiensa jälkiä ja kulttuuriperintöä noudattaen sydämeltään humanisti, joka seurasi yleisiä asioita ja oli kiinnostunut inhimillisestä ajattelusta ja kulttuurista sen eri ilmauksissa." (Sukusanomat 1989 Tammikuu No 1 (70))

Ella laskettiin samaan hautaan, jossa Eemeli jo oli levännyt 33 vuotta.

Hautajaiset

Siunaustilaisuuden jälkeen olivat Elina ja Samuel järjestäneet suuren vastaanoton sukulaisille ja ystäville piispanasunnossa Katajanokalla. Pidettiin useita puheita.

Vävy Sven sanoi mm.: "Ellan poikkeuksellinen älykkyys ei riittänyt vain merkittävään ammatilliseen vaikuttamiseen vaan sitä riitti myös isolle perhepiirille ja jopa suvun menneisyydelle. Nopeasti kasvava joukko lapsenlapsia sai Ellasta ystävän, joka auttoi sekä aineellisissa että joskus myös henkilökohtaisissa ongelmissa. Ellalla oli taito siirtyä lapsuutensa 1800-luvun miljööstä nykyiseen moderniin teollisuusyhteiskuntaan, jossa lapsenlapset varttuvat. Ella oli epätavallinen nainen. Hänen elämänkertansa olisi kirjoittamisen arvoinen, ei vain laajalle suvulle tiedoksi vaan myös suuremmalle lukijakunnalle.

Elina luki Ellan 90-vuotispäiväksi kirjoittamansa runon. (Sukusanomat 1982 No 1(62)

Suurissa suomalaisissa lehdissä oli pitkiä muistokirjoituksia Ella Kitusesta. Eila Jokela kirjoitti Uudessa Suomessa 13.10.1988 tämän suuresta panoksesta kotitalous- ja ravintokemiassa. Hän kuvasi Ellaa (suomennettu ruotsinnoksesta): "modernin suomalaisen kotitaloustieteen uranuurtaja. Kiinnostuneena kaikesta hän seurasi ajan tapahtumia, kielitaitoisena hän luki alansa tieteellisiä julkaisuja ja tutki sukuaan. Hänen sydämensä oli aina avoin sukulaisille, ystäville ja entisille oppilaille, jopa viimeisinä hetkinään".