A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1977 No 2 (56)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

JOULUN KUTSU

Matkaa sumut suuret mailla,
painuu päivä pilven taa,
rinta riemua on vailla,
rauha kauas kaikkoaa.

Tule, rakas rauhan sana,
kesken kamppailun ja työn,
tule, kerro tuttavan,
että väistyy varjot yön

valkeuden tieltä. - Haasta
voimasta, mi nostaa voi
mielet matalasta maasta,
korkea kun kutsu soi,

kutsu takaa tähtitarhain,
äärilt' iäisyyksien,
vaivain vaimentaja parhain,
rinnan riemu, rauha sen.

Saavu, sielun ahdas maja
avaraksi tee sä nyt,
kerro, että Vapahtaja
sydämess' on syntynyt.

Antti Rytkönen (1870 - 1930)

ANKEIDEN AIKOJEN JOULU POHJANMAAN LAKEUKSILLA

Vuoden 1917 joulusta Pulkkilan pappilassa kertoo Hertta Kyyrön (s. Rytkönen) äidilleen Natalialle ja sisarelleen Selmalle lähettämä kirje. Perheen isä, kirkkoherra Wilho Kyyrö oli kaksi kuukautta aikaisemmin kuollut. Lapsia jäi kuusi, vanhin yhdeksänvuotias, nuorin viisikuukautinen. - Hertalla oli tällöin ikää 32 vuotta. Kirjeessä, joka on päivätty 5.1.1918, on seuraavaa:

Rakkaat äiti ja sisko: Sydämelliset kiitokset kirjeistänne! Kiitokset myös monet niistä runsaista joululahjoista, joilla taas meitä muistitte. Ne joutuivat aivan parhaaseen aikaan, jouluaatoksi. Eipä se teidän pukkinne taaskaan muistanut että ei näin kalliina sotavuonna oisi saanut olla niin runsas ja monipuolinen tavaroissaan. Olisihan vähempikin riittänyt. Kyllä se kaulus ja rintaneula olivatkin sieviä. Oikeinhan ne minutkin koristavat, kun ne päälleni panen. Lasteni kanssa lausun sulimmat kiitokset kaikesta: - No niin, jouluhan on ollut ja mennyt. Koetettiinhan sitä joulua viettää entiseen tapaan. Kuusi koristettiin ja kynttilät pantiin palamaan, harmoonia soitellen laulettiin joululauluja ja luettiin entiseen tapaan. Tulipa viimein joulupukkikin runsaine tavaroineen. Lasten ilo näytti yhtä täydelliseltä kuin ennekin. Postineiti oli juhlavieraanamme. Arvelin, että ehkäpä vähän mieltä virkistää, kun on joku vieraskin mukana aattoiltaa viettämässä, sillä jo edeltäpäin pelkäsin että sinä iltana aivan masennun mieleltäni, ellen ota jotain toveria tuekseni.

Kauppias Mekkalalta sain 1½ kg aivan oikeita nisujauhoja ja niistä tulivat tortut mitä parhaimpia, yhtä hyviä kuin ennen Sippolan pappilassa, makeat marjasyltit sisällä. Lipeäkala puuttui, mutta paisti, omasta porsaasta saatu, oli sitäkin parempaa.

6.p:nä. Illalla tuntui pääni niin paksulle, että en jaksanut tätä kirjettä lopettaa. Yön olemme taas saaneet nukkua rauhassa ja virkistynein mielin olemme taas kaikki ylhäällä. Toivon kanssa olemme taas klo neljästä olleet valveilla ja ootelleet kuuden lyöntiä jotta saa toisia herätellä. Näin juhla-aamun kunniaksi kahvitkin keitettiin. (Oli kaiketi loppiainen. Latojan huom.) Mustien ruiskorppujen ja tuoreen voin kera maistuikin oivalliselta ohransekainen kahvi paksun kerman kanssa. Minäkin join kolme täyttä kupillista ja vielä puoli kuppia päälle, mutta teidän täytyy ottaa huomioon se seikka, että Samppa poika on yöllä käyttänyt hyväksensä minun antimiani, siksipä sitä täytyy kahvilla korvata. Pentti poika on ollut ylen onnellinen, kun on saanut pari yötä nukkua minun toisella puolellani, kun ei ole ollut oikein terveenä. Liisu Liisulainen on hyvin taipunut yötänsä viettämään Kaijun kanssa. (Kaiju oli "lapsentyttö". Lat. huom.) Ja sinä Selma sisko voit arvata miten Pentti on ollut ylen onnellinen, kun on saanut päänsä painaa aivan äidin tyynyyn. Lienee aivan hyvästä mielestä parantunut, koskapa nyt jo juoksee taas ja on yhtä iloinen kuin ennekin. Söimme juuri aamiaiseksi erinomaisen hyvää ruispuuroa, Pulkkilan parhaimman viljatalon jauhoista tehtyä. Elintarve-lautakunta luovutti minulle parhaimmat elot, joten meidän pitäisi tulla leivän puolesta aina syyskuun alkuun asti toimeen, ellei tarvitse taas sitä ennen tasajakoa tehdä. Puurolautasten ääressä näyttikin lasten humööri mitä parhaimmalle. Unto sai joululahjaksi sienikirjan. Itsekukin sai nimen kirjasta. Toivo sai nimen löyhkäsieni, Unto haarukkasieni, Pentti pilperoinen, Taimi jolla on aivan valkoinen kolttu maamuna ja Liisu lehmitatti, Kaiju valkorousku ja Viiju sikorousku. (Viiju oli "köksä", ja hän hoiti myös navettatyöt. Latojan huomautus) Näille nimilöille sitte naurettiin niin makeasti. Pentti sai pienen kynttilänpätkän, se piti jo panna kuuseen ja nyt kaikki odottavat iltaa, että saadaan siihen kynttilään panna tuli ja vielä viimeisen kerran kuusen ympärillä pyöriskellä. Vähästä se lapsen mieli tulee iloiseksi. Ei luulisi, että niin pieni kynttilänpätkä saattaa tuottaa niin paljon riemua. Kun katselee lasten viatonta iloa, niin tuntuu siltä että on aivan väärin murehtia. Heidän eteensähän sitä vielä täytyisi elää ja heidän eteensä työtä tehdä, vaikkapa monasti tuntuu elämänhalu kokonaan kadonneen. Väärinhän on sekin, että murheitani huokaelen, kun on niin monta osaa ottavaa rakasta sukulaista, jotka tekevät kaikkensa minunkin eteen. Kukapa sen paremmin kuin Äiti joka on ollut samallaisen kohtalon alla, minunkin kaipaukseni arvannee. Ja sinä Selma sisko koetat kirjeessäsi parhaita rohkaisun ja lohdun sanoja lausua. Kiitos sydämellinen teille molemmille niistä rikkaista ajatuksistanne. Kyllähän minä koetan sentään vielä itsestänikin huolta pitää. Äänikin on taas yhtä kirkas, kun ennekin. Yskäkin taas tällä kerralla voiton puolella, kohta aivan poissa. Hoitakaahan te vain itseänne, että jaksatte vielä meitäkin autella, kun me näiltä pohjan periltä saavumme luoksenne. Niin kummalliselta tuntuu maailman meno. Niin lyhyt aika tuntuu olevan siitä, kun tänne Pohjolaan tultiin ja silti on niin paljon ehtinyt tapahtua meidänkin sukulaispiirissämme. Erkki on poissa, Wilho on poissa, uusi sukupolvi on kasvamassa, Antilla neljä, Nokilla kahdeksan, Heikillä kaksi ja minulla kuusi. Onhan mummulla ja Selma-tädillä rikkautta, on lahjan laittamista, on kirjeen kirjoittamista, kun jokaista muistaa, jokaiselle lahjat laittelee.

----------

----------

----------

Kirjoittakaapa nyt taas oikein pian.

Tuhansilla terveisillä koko joukon puolesta

Hertta

Kalle Rytkönen:
SYNTYMÄPÄIVÄTERVEHDYS PIKKUSISARELLE HERTALLE SIPPOLASSA 5.3.1895

Teppo, nuori neitsykäinen,
Mamman pikku pörriäinen,
Papan tyttö parahin,
Joka anivarahin.
Aamusella kouluun kulet,
Kello kolme kotiin tulet.
Kiivahasti luvut luistaa,
Tuskin enää ehdit muistaa
Mitä almanakka näyttää
Kuka kaksitoista täytää?

Tässä vieras tullut on
Päivän suuren pitohon
Tervehtiipi tyttölasta
Kaksitoistavuotiasta,
Ei oo, ei oo tämä muori
ijältänsä aivan nuori,
Omin silmin ei nää enää
Siks on rillit pitkin nenää.
Etkö naamasta jo nää,
Kuin on viisas vieras tää
Kuin sen näyttää silmät, suu,
Että vanha viisastuu.
Siksi neuvoa hän voi
Teppohoi, Teppo hoi!
Ole aina iloinen
kuin kolmen markan hevonen,
Ja ole aina hyvällä päällä,
Niinkuin kissa liukkaalla jäällä.

Huom. Mistä lempinimi Teppo on Hertalle tullut, sitä ei kukaan taida enää tietää. Olisihan perheessä ollut poikia tarpeeksi jo ennestään.
Toimitus

VUOSIKOKOUS 22.10.1977

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:n vuosikokous pidettiin Espoon Tarvaspäässä Akseli Gallén-Kallelan museon kahvilassa 22.10.1977. Kokouspaikkaan oli saapunut 48 yhdistyksen jäsentä.

Kokouksen avasi yhdistyksen esimies Taimi Kyyrö toivottaen kaikki tervetulleiksi. Puheenjohtajaksi valittiin Kauko Leiwo. Hän kutsui sihteeriksi yhdistyksen sihteerin Pertti Äyräpään. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pentti Voipio ja Unto Rytkönen.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 8 §:n määräämät asiat. Kuultiin hallituksen laatima toimintakertomus vuodelta 1976, samoin tilipäätös 31.12.1976. Luettiin tilintarkastajien lausunto samalta ajalta. Vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin hallitukselle tili- ja vastuuvapaus vuoden 1976 hallinnosta ja tileistä.

Jäsenmaksuksi vuodelle 1978 määrättiin 18 vuotta täyttäneiltä jäseniltä 10 markkaa. Tätä nuoremmalta jäsenmaksua ei peritä. - Yhdistyksen esimieheksi vuodeksi 1978 valittiin Taimi Kyyrö. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Erkki Hirvensalo, Matti Äyräpää, Sirkka Montonen ja Eeva Laine valittiin uudelleen. Tilintarkastajiksi valittiin varsinaisiksi entiset, siis Bette Hirvensalo ja Pekka Salminen, varatilintarkastajiksi entisistä Paula Rytkönen ja - Pentti Voipion kieltäydyttyä - hänen tilalleen Risto Voipio.

Taimi Kyyrö esitti kokoukselle Anja Pöyhösen kutsun saapua vuoden 1978 vuosikokousta pitämään Haapaveden emäntäkoululle Haapaveden Alamaalle. Yhdistyksen perustava kokous on pidetty siellä v.1948, joten kysymyksessä on 30 - vuotisen toiminnan juhliminen. Päätettiin kiitollisena lähettää myöntävä vastaus kutsuun. Anja Pöyhösen ehdottamasta ajankohdasta - heinäkuun kaksi viikonloppua - katsottiin edellinen näistä, siis 22.-23.7.1978 parhaiten soveltuvaksi, ja päätettiin se kokousajaksi. Hallitukselle myönnettiin kuitenkin mahdollisuus määrätä kokous pidettäväksi viikkoa myöhemmin siis 29.-30.7.1978, jos se pakottavien syiden takia osoittautuu tarpeelliseksi.

Kokouspäätökset tehtiin yksimielisesti.

Hallituksen ilmoitusasioina kuultiin Ville-Pekka Kyyrön selvitys sukuluettelohankkeen merkityksestä sekä nykyisestä vaiheesta. - Kauko Leiwo, joka on ottanut tehtäväkseen valtionarkiston palauttamien kirjekuoreen järjestelemisen, kertoi asiasta ja tähdensi, miten tärkeätä on, että kaikki kirjekuoret säilytetään kokonaisina, niistä merkkejä tai muutakaan poistamatta. Silloin ne voivat kertoa paljon menneisyydestä ja niillä on myös täydellinen arvonsa tallella.

Taimi Kyyrö teki vielä selkoa hallituksen muista toimenpiteistä ja yhdistyksen toiminnasta v. 1977 aikana vuosikokousta edeltäneenä aikana. - Jäsenien taholta ei oltu tehty esityksiä sääntömääräiseksi vuosikokousasioiksi.

Varsinainen kokous päättyi kahvitaukoon, jonka jälkeen seurasi hum. kand. Anne Väänäsen esitelmä kantaisästämme A.J. Europaeuksesta. Maisteri Väänänen on suorittanut valtion arkistossa Europaeusten kirjekokoelmanjärjestelyä ja luettelointia. Pro-gradu-työnsä aiheena hänellä on ollut A.J. Europaeus. esitelmä oli mielenkiintoinen. Siinä tuotiin esille niitä puolia A.J.E.:n elämästä, työstä ja toiminnasta, jotka meitä jälkeläisiä erityisesti kiinnostivat. Samallahan tuli Liperin pappilan koko perhekunta meille entistä tutummaksi. -

Hampurista saapunut Kaarina Dehls kertoili meille turistioppaan työstä nykyisessä kotikaupungissaan. Pirteänä tarinoijana hän piti mielenkiinnon hyvin vireillä. - Ahti Rytkösellä oli puolestaan myös mielenkiintoista kerrottavaa tutkimus- ja keräilymatkoillaan tekemistään havainnoista ja löytämistään maininnoista suvustamme. - Erkki Hirvensalo oli tuonut kaikkien katseltavaksi Toivi Valtavuon omistuksessa olevan A.J. Europaeuksen muotokuvan (omistajan lupa oli saatu).

Yhdistyksen valokuvakokoelmasta etsittyjä ja yksityisiltä suvun jäseniltä saatuja A.J. Europaeuksen ja häntä aiempaan sukupolveen kuuluvien henkilöiden valo ym. kuvia oli myös kokouksessa nähtävänä, samoin myös Liperin pappilan ja Rotilan valokuvat. - Kokoukseen oli tullut tervehdyksiä Aune Äyräpäältä Helsingistä ja Eero Hirvensalolta Rotilasta sekä Toivi Valtavuolta Springestä.

Iltapäiväateriaa pureskellen ja sukulaisten kanssa seurustellen, uutta sukutietoa tuoden, vanhoja tuttuja asioita mieliin verestäen viihtyivät neljään peräkkäiseen sukupolveen kuuluvat sukulaiset yhdessä myöhään iltaan. Vanhin osanottaja oli 81-vuotias, nuorin mukana olija vielä alle yhden kuukauden iässä. - Kokouksesta lähetettiin myös kortteja tervehdykseksi kaukana asuville sukulaisille sekä jonkun muun pakottavan syyn takia pois jääneille.

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:n
Tilinpäätös 31.12.1976

Omaisuustase:

HENKILÖTIETOJA

POIMINTOJA

Kotilieden kesäkuun 1977 II numerossa siteerataan saman lehden v.1927 kesäkuun numerossa ollutta kirjoitusta "Muuttoajan mietteitä". Sen kirjoittaja on nimim. Eleonora, alias Ella Kitunen, joka pohdiskelee ympäristön vaikutusta kasvavaan lapseen. Erityisesti hän tarkastelee maalais- ja kaupunkilaisolosuhteiden aiheuttamia eroavuuksia. - Harvapa lienee viiden vuosikymmenen jälkeen tilaisuudessa näkemään omaa tekstiään julkaistuna, tekstiä, joka tuntuu aivan "päiväntuoreelta".

Haapaveden emäntäkoulu on saanut uuden koulurakennuksen entisten, loppuun käytettyjen tilalle. Vanhoista rakennuksista osa puretaan, osa korjataan ja uusitaan toimimaan edelleen koulutiloina. Uudisrakennuksen vihkiäisjuhlasta 7.10.1977 useat eri puolilla Keski-Pohjanmaata ilmestyvät lehdet kirjoittivat lihavin otsikoin artikkeleita, joita tilaisuudesta otetut valokuvat elävöittivät (mm. Kaleva, Pyhäjokiseutu, Liitto). Lehdissä selostettiin paitsi varsinaista vihkiäistilaisuutta arvovaltaisine vieraineen - mainittakoon maaherra Erkki Haukipuro, pääjohtaja Seppo Oinonen ja kunnallisneuvos Lauri Rautio - emäntäkoulun syntyä ja toimintaa ennenkaikkea seutukunnan merkittävänä kotitaloudellisen tiedon ja taidon antajana. - Paikalla oli myös kansanedustaja Kerttu Hemmi, joka koulun johtokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa on jo paremminkin omaan väkeen kuin vieraisiin luettava. - Koulun johtajana toimii, kuten kaikki muistanemme, Anja Pöyhönen, joka tällä tavalla jatkaa edellään olleiden sukupolvien työtä. - A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:n puolesta tilaisuuteen lähetettiin sähkösanoma, jossa esitettiin onnentoivotukset.

Anja Pöyhönen, Haapaveden emäntäkoulun johtaja, agronomi, täytti 29.8.1977 50 vuotta. Merkkipäivän johdosta Keski-Pohjanmaan sanomalehdet julkaisivat haastatteluja, valokuvia ja esittivät onnitteluja juhlijalle. Alamaalle saapui ko. päivänä onnittelijoita pitkin päivää, kukkia ja lahjoja tuli. Milloin saanet, Anja, aikaa lukea koko sen kirjapinon, joka sinulle päivän mittaan kertyi.

Ahti Rytkönen on löytänyt seuraavanlaista:
Eino E. Suolahden toimittamassa julkaisussa Muistikuvia (Otava 1945) sen I osassa nimeltä Suomalaisia kulttuurimuistelmia Helmi Krohn kappaleessa "Muistoja puolen vuosisadan takaa" mainitsee (s.255) mm. Matti Äyräpään:

"Koko lapsuus- ja avioliitto-aikanani elin yliopiston ilmapiirissä. Varhaisempiin muistoihini kuuluvat savokarjalaiset ylioppilaat, jotka Juliuksen päivänä tulivat laululla tervehtimään kuraattoriaan, ja usein olivat kutsutut kotiini kahville. Olin siihen aikaan niin pieni, että en pannut pahaksi, vaikka osakuntalaiset nostivat minut polvelleen, jonka johdosta isäni nimitti minut "sylioppilaaksi". Erikoisesti on näiltä ajoilta jäänyt mieleeni herttainen ja lapsirakas Matti Äyräpää, joka osoitti minulle suurta ystävällisyyttä paljon myöhemminkin. ......"

Ahti Rytkönen kertoi yhdistyksemme kokouksessa 22.10.77 että hän 2.6.1931 oli Kaavin kunnalliskodissa tavannut vanhuksen nimeltä Reetta Mujek. Tämä muisti olleensa Ahdin isän, Aron Johan Rytkösen rippilapsia. Hän oli myös ollut Liperin kirkossa kuulemassa, kun rovasti "Erepeus" kuulutti tyttärensä Natalian ja A.J. Rytkösen avioliittoon v. 1869. - Ahdin matkan varsinainen tarkoitus oli murteiden keräys. Anna Reetaa haastateltaessa tuli hänen puheessaan esiin "rudimentti", vanhanaikainen ilmiö puhekielessä, nykyisin jo kadonnut konsonantti (h, k) sanan lopussa, esimerkkinä tästä vene'h, venehtä.

Ahti luovutti myös valokopion julkaisusta kielentutkimuksen työmaalla III (Suomalaisen kirjallisuuden Seuran kirjapaino Oy. 1937). Kopioon on kiinnitetty Ahdin EX LIBRIS. Lähdeaineistona julkaisuun on ollut Ciceron Atticukselle kirjoittamia kirjeitä.

Ahdin salkusta ilmestyi myös lehtileike Salmettaresta, Iisalmessa ilmestyvästä lehdestä, päivätty 31.8.1973. Leikkeessä on kirjoitus nimeltä Novelli. - Löytänette sen toisesta kohtaa lehteämme, johon se kaikkien iloksi pannaan.

Kaarina Dehls antoi yhdistykselle valokuvan piirroksesta, joka esittää A.J. Europaeuksen setää, Venäjällä asunutta v. 1837 kuollutta Jakob Wilhelm Europaeusta. Hän oli lääkäri.

Talvi Rytkönen antoi Enok Rytkösen sepittämän runon "Opettavainen tarina", ja siihen liittyviä valokuvia. Palstatilaa löytyy aikanaan lehdestä. Meidän on vain ensin saatava kuvat siihen asuun, että ne voida monistettuina saada onnistumaan.

Erkki Hirvensalo on lähettänyt yrityksensä - nimi on TERMINAL esitelehtisen. Siinä on kappale nykypäivän työtä ja sen tuloksia.

Alpo Sailon 100-vuotisnäyttelyssä Gallen-Kallelan museossa 4.10 - 4.12.1977 oli - näyttelyesitteen mukaan Kalevala-seuran miehiin kuuluvana - Matti Äyräpään pronssiin valettua rintakuvaa varten tehty kipsi. Tilaajana on ollut aikoinaan Duodecim-seura. Teos on valmistunut v. 1911. Kipsin omistaa Nina Sailo.

Lisäksi näyttelyssä oli nähtävinä seuraavat mitalit:

Kaksi ensiksi mainittua kuuluvat Nina Sailolle. Kolmas on Kansallismuseon kokoelmista.

Teuvo Äyräpään lähetyksenä on saapunut paksu nippu tieteellisiä julkaisuja, Teuvon omaa käsialaa tietenkin ja omalta ammattialalta. Ei ole ehditty vielä luetteloida.

Matti Äyräpää, Aarnen poika tietenkin, on muistanut lehteä etsimällä sitä varten Matkailulehden numero 3/1914. Siinä on nuoren ylioppilaan, Aarne Europaeuksen laaja kertomus "Haapaveden pitäjää kiertämässä". Valokuvat elävöittävät artikkelia. - Mielenkiintoista nähdä ensi kesänä, vieläkö Haapavesi on sanan näköinen kuin Aarnen aikoina, siitä huolimatta, että 63 vuotta on jo niistä ajoista vierähtänyt.

Uusi Suomi kertoi 3/12 1977, että Ilomantsissa on aloittanut toimintansa uusi teollisuuslaitos, jonka nimi on Kolmiset. Se valmistaa kertakäyttötarvikkeita sairaaloiden ja muidenkin käyttöön. Ko. artikkelista löydämme tosin vain yrityksen tuotantopäällikön nimeltä mainittuna, ja hän on meille vallan outo. Tiedämme kuitenkin, että tehtaan toimitusjohtajana on insinööri Jorma Turunen, jonka vaimo Marjukka on syntyjään Leiwo, A.J.E.:n jälkeläisiä hänkin. Kaksi ammattipätevyyttä omaavana - merkonomin ja sairaanhoitajan - hänet on myös kiinnitetty tehtaan palvelukseen. Onnea yritykselle:

HALLITUKSEN PALSTA

Ensi vuonna vuosikokoukseen mennään siis Haapavedelle. Anja Pöyhösen kanssa on sovittu heinäkuun 22-23 päivistä. Jos jokin täysin ylivoimainen este ilmaantuu, tulee kysymykseen seuraava viikonvaihde. Asiasta ilmoitetaan siinä tapauksessa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hallituksen puolelta oli kokousjärjestelyjen aloittamiseksi nimetty toimikunta, jäseninä Erkki Hirvensalo, Pertti Äyräpää, Taimi Kyyrö. Sitä tarvitsee tietysti vielä vahvistaa Haapaveden edustajalla, ja mahdollisesti muutenkin. Asioiden suunnittelu koetetaan saada riittävän aikaisin alulle, ettei lopussa tule kiirettä, mi kuitenkin yleensä aina tulee.

Muotokuvatiedustelu on jo tuottanut runsaanlaisen tuloksen. Niitä, joilta asia on jäänyt hoitamatta, pyydetään viime joulukuun numerossa olevien ohjeiden mukaan tekemään ilmoitukset Marjatta Äyräpäälle.

Sukuluettelon parissa puuhaileva työryhmä kiittää kaikkia, jotka ovat jo peruslomakkeet palauttaneet. Toivottavasti loputkin lomakkeet lähiaikoina saapuvat.

Rahastonhoitajamme Jaakko Äyräpää odottaa saavansa jäsenmaksusuorituksen niiltä, jotka eivät vielä ole sitä toimittaneet. Lehden mukana panemme tulemaan postisiirtokortin, niille, jotka eivät ole vielä maksaneet vuoden 1976 maksua, kortteja tulee kaksi. Valitettavasti kortteja emme voi esitäyttää. Posti ei anna siihen oikeutta, kun painotuotteen matkassa tulevat. Luetelkaa "tiedonantoja" - kohdassa, kenen / keiden maksut suoritetaan. Vuosina 1976 ja 1977 jäsenmaksu on 5 markkaa kumpaisenakin 18 vuotta täyttäneeltä. Sitä nuoremmalta ei jäsenmaksua peritä.

Postisiirtokorttia käyttäen voitte tietysti maksaa sellaisen pankin kautta, jossa maksajalla on maksupalvelutili, tai voi maksaa suoraan yhdistyksen tilille, joka on KOP:n Helsinki-Maunulan konttorissa tili No 125650-6447-5.

Postisiirtotili No 75493-2.

SUKU NAURAA

Ahti Rytkönen:
NOVELLI

Oli viime kesäkuun 30. päivä, kello siinä kuuden hujakoilla aamulla. Moderni pikajuna, jonka nokka oli kohti Kajaania, odotti lähtömerkkiä. Pitkässä, mukavassa vaunussa, jossa istuin päästäkseni Kainuun kotiseutupäiville, oli vain muutama henki. Yksi lisämatkustaja, kiireinen ja hätääntynyt emäntä- tai rouvasihminen ilmestyi ovesta vaunun käytävälle. Matkakantamus heilahteli ja kuului sydämen pohjasta pulppuava "Missee se meijän vaari on?" Ja uudestaan "Missee se meijän vaari on?" En minä eikä kukaan muukaan tietänyt vaarin lymypaikkaa. Kuvittelin mielessäni, että siinähän ovat nykyaikaistuneet "Rautatien" Matti ja Liisa. Varmasti heidän mieltään ja kieltään sävytti tuo tuttu leikin ja toden rajamailla kuppelehtiva huumori, niin mietiskelin. Kävikin sitten niin, että tämä pariskunta kaikessa rauhassa saapui vaunuun toisen pään ovesta. Tyytyväisyys oli suuri ja syvä. "Ja sinulla on ne matkaliput", selventeli asian laitaa muori vaarille. Ja sitten saimme tietää, millä tavalla vaari oli löytynyt: "Minä lakulla vilikutin." Siitä vaari huomasi. Nyt oli aikaa pohtia, kenen syytä eksyminen oli. Vaari sanoi muorille: "Paenaa niinkuin arapialainen ratsu eellä." Joku matkustajista puuttui ongelmaan ja neuvoi: "Pitäsj panna kaalapanta!" "Kummalle?" kysyi muori. "Sinulle", vastasi vaari ja jatkoi leppeää syyttelyään: "Hyppii kun jänis hoavikossa." Loppulause kirposi muorilta: "Tästä sais novellin, kun ois joka tekis."

(Julkaistu "Salmettaressa" 31.8.1975)

MAAILMANMATKOILTA

Sirkku Malkavaara:
HOLLANNINKUVIA

Jouduin syksyllä työttömäksi puutarhuriksi, ja kun kotipaikkakunnallani Haapavedellä oli vapaana 4H-neuvojan toimi, hain sitä. Muita hakijoita ei ollut, joten sain paikan. Työsuhde alkoi vauhdikkaasti: jouduin mukaan Oulun piirin 4H-neuvojien opinto- ja virkistysmatkalle Hollantiin. ( 4H:ta ovat harkinta, harjaannus, hyvyys, hyvinvointi. Kotimaa on USA, siellä Head, Heart, Health, Hands.)

Matkan aloitimme Helsingistä Finnjetillä, joka sitten aikoinaan lipui arvollisesti Travemünden satamaan. Kurkistelin kovasti millaisen ensivaikutelman saa Länsi-Saksasta. Lehtipuita, vihreää verrattuna Suomen lumituiskuun, yksilöllisiä kivitaloja, tuttuja Saksan maisemia esittelevistä kirjoista. Oli jo hämärää, iltatähtiä. Ajoimme omalla linja-autolla Bremenin lähellä sijaitsevaan hotelliin, Delme Toriin. Se oli sisustettu vanhaan malliin, huoneet ylelliset. Leveät, pehmeät sängyt, tyynyt ulottuivat puoliväliin selkää, tauluina kopioita vanhoista maalauksista. Kaiken huippu oli kertakäyttöhammasharja, johon oli tahna uutettu valmiiksi. Sen otin mukaan, käytettäväksi jossain Erityisessä tilanteessa. Pöytäliinat hihityttivät, ne olivat kuin ryijyjä, puolen sentin nukka. Seinät olivat valkeat, mutta pöytäliinan koristemalli kiersi seiniä koristeellisena pantana. Aamulla lauloimme motellinpitäjille "paljon kiitoksia"-laulun, siten kiitimme oppaita ym. Hollannissakin. Siellä naureksivat ihmeissään, ehkä se oli uutta heille.

Jatkoimme matkaa rajalle. Harmiksemme sai linja-automme vapaasti ylittää rajan, ei mitään tullimuodollisuuksia, joten emme saaneet leimoja passeihimme. - Hollannin maisema oli tasaista peltoa. Siellä täällä pitkiä poppelirivistöjä ja maakaasutorneja. Ehkä siellä oli tarkoitus metsittää maata, oli vanhempaa ja uudempaa istutusta, laajastikin.

Pysädyimme Groningen-nimisessä kaupungissa. Sieltä on kotoisin tänä vuonna Suomessa IFYE-vaihdokkaana (4H opiskelijavaihto) ollut tyttö, Annlies Mencke. Hän esitteli ystävättärensä kanssa meille kaupunkiaan.

Olimme kanava-ajelulla, söimme tyypillistä hollantilaista aamiaista, hyvin tukevasti. He eivät juo maitoa tai käytä leipää ruoan kanssa, vaan syövät suurempia annoksia kuin suomalainen, perheen emäntä annostelee valmiiksi lautasille. Annlies nauroi, kuinka hän oli laittanut Suomessa vastaavan ruoan ja heti oli perhe kysynyt: missä leipä, voi, maito. No, saivat ne mutta valittivat sitten kohta, että lautasella on liikaa syötävää.

Kävimme 120 ha:n peruna-ohraviljelyksillä. Hollannissa yhdistellään peltoja, pyritään suuriin tilakokoihin. Tuotesuunta riippuu maalajista. Missä maa ei kanna raskaita koneita, harrastetaan karjataloutta, friisiläisiä tai, merinolampaita silmänkantamattomiin. Siellä karja oli valistunutta. Laitumet eristi toisistaan kanava, aitoja ei tarvittu. Suomalainen lehmä marssisi 100 %:n varmuudella uimaan. Nämä otukset tiesivät paikkansa. Oli hevoslaumojakin, kaikennäköisiä poneja. Oli kasvihuoneviljelijöitä, kukkasipulintuottajia jne. -Perunanviljelijä asui 1800-luvulla rakennetussa talossaan, paksuseinäisessä, valkeaksikalkitussa, olkikattoisessa. Amsterdamissa varakkaimmat asuvat samanlaisissa olkikattotaloissa.

Hollannissa asuimme koko ajan samassa paikassa, Euromotel E(-motellissa Se ei vaikuttanut yhtä puhtaalta kuin Saksan majapaikka, mutta oli muuten mukava. Matkan kohokohta oli kynnön maailmanmestaruuskilpailujen seuraaminen - minua ei niin suuresti hytkäyttänyt se, koska en itse ole kyntäjä. Suomalaisen kyntäjän kultamitali kyllä riemastutti. - Retkeilimme ympäristössä, kävimme mm. kukkahuutokauppahallissa, 42 ha:n laajuisessa. Halli oli viileä, siellä oli osastoissa valtavat määrät leikkokukkaa: neilikkaa. ruusua, kuivakukkia, astereita, gerberaa, ruukkukukkaa ja niin elinvoimaisia viherkasveja. Yhtenä ryöppynä kukkivia saintpaulioita. Huutokauppahuoneita oli viisi, suuri kello seinällä näytti kunkin kukkaerän hintaa, alkaen kallista, ja ostaja, joka ensimmäiseksi painoi pöydällään olevaa kelloa viisarin pysäyttämiseksi, sai kukat. Siellä kuulema käsitellään 2 miljardia kukkaa vuodessa ja 2...3 miljoonaa ruusua päivässä. Ympäristön viljelijät tuovat aamuisin kukkansa myyntiin, vientiin menee n. 80 %. Aalsmeerin halli on maailman suurin.

Sieltä jatkoimme yhtä mielenkiintoiseen paikkaan, 20 ha:n kasvihuoneviljelmälle. Huoneet ovat kiskoja pitkin siirrettäviä blokkihuoneita. Esim. nyt oli alstromeria lepotilassa ja huoneet sen päältä oli siirretty muuhun käyttöön. - Aina niin pompituttaa, kun pääsen kasvihuoneisiin.

Hollannissa miehet vastaavat puutarhanhoidosta. Kunnioitimme sitä siisteyttä, ei rikkakasvin näköistä missään, omakotitalojen puutarhatilkut olivat säntillisesti kasvatettavat rivissä, viljelemätön mustalla mullalla. Jopa kanavanvarret niitetään pari kertaa kesässä. Minua huvitti, puistoissa ja puitten juurilla oli huolellinen neliön muotoinen mustan maan alue. Joissain pihoissa olivat pienet kartiokuuset hyvin järjestyksessä, tärkeästi jonossa. Esikaupunkitalojen julkisivu oli ihan väriloistoa. Samettikukkaa, pelargoniaa, jotain pienimarjaista punaista ehkä Malusta, hyvin mukava kasvi, käyttivät köynnöstävää tai pikkupensaana. Taloja saattoi peittää loistavanpunainen imukärhivilliviini tai valkeana kukkiva ihanuus, jonka nimeä en ole vielä löytänyt. Kaikenmuotoiset pienet havupuut ja erityisesti kääpiömuodot, Taxukset, Tsugat, Juniperukset, Chamaecuparikset, Abiekset, Piceat, Larixet, Pseudotsugat, Cedrukset. (Olin onnellinen, kun löysin heidät nimettynä, kukin lajinsa mukaan, maatalousnäyttelystä. En tiennyt, että Larixestakin on pieniä.) Ihmettelin hollantilaisia jaloruusuja esim. Queen Elisabet tai Peace kasvat siellä valtaviksi, minun korkuisiksi, talvihan ei säätele kasvua. Niiden kukat ovat jotain sanomattoman hienoa, mutta varret, rungot samanlaisia ryhmyisiä kuin täällä kasvihuoneruusut, leikkoruusut siis. Ymmärsin paremmin Prinsessa ruususen sattua. - Maatalousnäyttely oli rakennettu ympärivuotiseksi, siellä oli valtavat rakennelmat. Oli parinkymmenen lehmän navetta, sikala ja kanala. Tärkeimmistä tuotteista, perunasta, maissista, ohrasta, sokerista oli hienot esitteet, valmistuksesta eri ruokalajeiksi kuvasarjat, ääniselosteet, samoin kukkasipuleista, maakaasusta, suosituimmasta olutlajista. Herkkusienikasvatusta oli useassa huoneessa, sienet kasvoivat alustoilla eri ikäisinä. Lämpötilat, kosteudet näkyivät mittareista. Näyttely oli tuottava, sillä sienet myytiin. Oli useammassa huoneessa kurkkua, salaattia - yritin tarkastella - minusta tuennat vaikuttivat heikoilta, lannoitukset meidän tapojamme vastaavilta. Oli viherkasveja, kaksi huoneellista erivärisiä saintpaulioita ja paprikaa. Paprika oli elämys, rungot parin sormen vahvuisia, latvottu 10 cm:n korkuisina, kasvatettiin yksirunkoisena. Hedelmät olivat kaksi kertaa niin suuria kuin täällä. Kasvit ulottuivat kattoon kuin kurkut ikään täällä.

Yksi ihanuus oli aidot Rembrandtin ja van Goughin taulut. Kävimme taidemuseoissa. Olisin voinut katsella yhtä taulua aina tuhat ja yksi vuotta. Ensin en uskonut, että oli totta, että näin taulut, joista olin lukenut historiassa, sitten vaivuin hurmioon.

Hollannissakin oli madame Tussaudin vahakabinetti. Kävin siellä itsekseni. Nuket olivat todella eläviä. Vaikka kuinka koitti olla varovainen, tapahtui, että tarkastelin yhtä nukkea ja se kääntyi minua katsomaan, oli elävä.

Amsterdamissa on mukavia pieniä myymälöitä, joissa saa suklaata ym. 150 g:n annoksina. Eräs kauppias selitti tekevänsä itse 15 erilaista karamelliä. Oli halpoja tietenkin, saattoi ostaa myös leivoksia, minä mässäsin makeuksia.

Katukuvassa oli paljon värillisiä. He olivat tulleet Hollannin siirtomaista niiden itsenäistyessä. Oli lämmittävää, ettei huomannut mitään erottelua, syrjintää heidän ja isäntäväen välillä. Ilma oli lokakuunalussa lämmin, joskus 20 astetta, mutta sumuinen. Talvea ei siellä juuri ole. Lämpötila on 0... 10 asteen välillä, opiskelijat harrastavat kanootilla soutua läpi talven. Jos kanavat sattuvat jäätymään, syntyy suuri ryntäys. Luistimet loppuvat kaupoista, kaikki ovat jäällä isoäitejä myöten. Siellä ei ehkä tarvitse pelätä jään särkyvän, kanavat ovat matalia - varmasti en kyllä tiedä.

Opiskelijat asuvat muuten asuntopulan takia proomuissa kanavissa.  Hollantilaiset rakastavat ruukkukasveja.   Jopa näiden proomujen ikkunoilla oli ruukkukasvi. Annlies sanoi, että kukat korvaavat verhot, ei tahdota   peittää ikkunoita kokonaan, vaan kasvit antavat tarvittavan näkösuojan. Piti paikkansa huhu, ettei siellä ole värikkäitä verhoja, ikkunoissa oli eri tavoin poimutetut, koristellut, mutta aina valkeat valoverhot. Talot itse olivat hyvin koristeellisia pannukakkutaloja pölysokerikuorrutuksineen, kaikkineen, niin että kaupungin ilme ei ollut yksitoikkoinen. Kanavat, niihin kuvastuvat puut, sillat olivat tietysti hurmaavia. Hyvin vakaasti kalastukseen paneutuneita haikaroita ja miehiä  a poikia näkyi kanavien varsilla. Veden puhtaus oli kyllä toinen juttu.

Hollannin pinta-ala kasvaa jatkuvasti, siellä merta padotaan kauemmaksi. Oli tie, kummallakin puolen vettä miltei silmänkantamattomiin. Sanottiin, tästä vasemmalle on vuonna 1980 peltoa. Taitavimmat viljelijät saavat haltuunsa tätä mereltä vallattua maata. Kivistä ei ole haittaa, päinvastoin koko kylä kääntyy ihmettelemään, jos perunannostokoneessa kilahtaa kivi, näin sanoivat.

Puukenkiä käytettiin vielä. Tapasimme mukavan vanhan miehen, joka kertoi tehneensä itse kenkänsä. Ehkä tämä kenkätyyppi on käytännöllinen Hollannin savimailla, koska se on helppo puhdistaa. Ainakin kyntökilpailuissa, missä oli ehdottomasti kumisaapaskeli, näkyi puukenkäisiä.

Reformoitu kirkko jäi näkemättä. Olisi ollut mielenkiintoista verrata sen kirkkosalia luterilaiseen, erosimmehan yhtaikaa 1500-luvulla katolisesta kirkosta.

Hollannista olisi saanut liian täsmällisen kuvan, mutta onneksi pohjoisesta löytyi oikeita metsiä, Pohjanmeren käyriksi muotoilemia mäntyjä, kanervakankaita, tarpeellisia satuolentojen tyyssijoiksi.

Paras matkamuisto oli ehkä todeta, että Hollannissa maanviljelijän ei tarvinnut hävetä olemassaoloaan, vaan hänen työtään arvostettiin, sillä eihän niin suurta herraa olekaan, ettei hän saisi leipäänsä talonpojan kädestä.

Unto Rytkönen:
TIISKERIN MATKASSA PERSIANLAHDELLE
(jatkoa edell. numeroon)

Englannin kanaaliin tultaessa näkyi öljynporaustorneja ja jokin atomivoimalaitos Englannin puolella. Kanaali on aika hankala paikka. Se on niin kapea ja siinä on niin vilkas liikenne, ettei laivan päällikkö siitä purjehdittaessa juuri uskalla nukkua. Mennessä Biskajan lahti oli aika tyyni, eikä tapahtunut mitään ihmeempää. Täällä rupesi jo näkymään lentokaloja. Ne sukelsivat säikähtyneinä laivan keulan vaahdoista ylös ja lensivät hätäpäissään karkuun. Ne voivat lentää kymmenisen metriä jonnekin aallon karjalle, ja siitä ne ottavat vauhtia ja lentävät seuraavalle. Näin ne saattavat lentää aika pitkälle laivaa pakoon. Takaisin tullessa, jolloin laiva ui syvällä, lentokaloja lentää kannelle, ja sieltä miehistö niitä kerää ja konservoi niitä tai niiden siipiä. Siivet levitetään puualustalle kuivumaan ja lakataan. Niistä tulee matkamuistoja.

Vähän alempana tulivat kuvaan mukaan delfiinit. Aika vekkuleita, mutta aivan erilaisia kuin lentokalat. Ne viihtyvät laivan keulassa, leikittelevät siinä vaahdossa ja pärskeessä ja niillä näyttää olevan kauhean hauskaa. Jossain etelämpänä näimme erikoisen ilmiön. Meri oli aivan täynnä delfiinejä. Oli tyyni ilma ja niitä oli tuhansia, koko meri kuohui ja kiehui delfiinejä. Ne hyppelivät ilmaan suuressa kaaressa. Se oli aivan fantastinen näky. Laivaväki kutsui niitä nimellä "springari". - Pidin muuten kirjaa laivalla, ja minulla on merkittynä mitä kunakin päivänä tapahtui.

Laivalla itsekukin hoitaa henkilökohtaisen pyykkinsä. Vuodevaatteista huolehtivat messitytöt. Tiiskerissä oli neljä pesukoneilla varustettua pesulaa, joissa on mm. silitysraudat ja tarvittavat pesupulverit. Pesulat sijaitsevat ahterissa. Laivaväki käyttää mielellään trikoovaatteita, koska ne on helppo pestä eikä niitä tarvitse silittää.

Tiiskerissä on erittäin hyvin järjestetty palosuojelu. Laivan kannella on 10 palotykkiä. Ne on sijoitettu siten, että jokainen paikka kannella voidaan tavoittaa ainakin kahdella tykillä. Lisäksi on vielä kahdeksan vaahtoasemaa.

Henkilökuntaa varten on askarteluhuone, jossa voi tehdä puu- ja metallitöitä. Varustamo hankkii kaiken materiaalin, mitä vain ehdotetaan, samoin koneita, laitteita ym. mitä henkilökunta voi käyttää. Tämä askarteluhuone ei kuitenkaan ole kovinkaan suuressa käytössä. Toinen askarteluhuone on naisia varten. Siellä on kangaspuut, ja ne olivat aina käytössä. Vuoron perään kukin kutoi mattoa, ja aina oli toinen kutoja tulossa edellisen tilalle. Naiset käyttivät askarteluhuonettaan aivan toisella tavalla kuin miehet, jotka rentoutuivat helpostikin alkoholin avulla. - Vaikeat alkoholistit saavat kyllä jäädä rannalle, siinä suhteessa kuri on hyvin ankara. Lisäksi on sovittu siitä, mitä alkoholin käyttöön laivassa oltaessa tulee, että perämiehen joka on sillalla vahdissa, pitää aina olla selvä. Jos hän ei sitä ole, on hänen ilmoitettava asiasta päällikölle, joka määrää hänelle sijaisen. Ja se on pettämätön systeemi. Jos joku on vahdissa alkoholin vaikutuksen alaisena, hänet lähetetään seuraavasta satamasta Suomeen, eikä hän enää pääse laivaan. Oma lukunsa on laivan navigointi. Euroopan puolella käytössä oli dekka-systeemi. Mittareista nähdään suoraan, missä ollaan. Tämä on hyvin yksinkertaista. Kun tullaan Afrikan puolelle, paikka määritellään taivaankappaleiden mukaan, siis auringon, kuun ja tähtien avulla. Jos horisontti ei ole hyvä tai taivas on pilvessä, pitää koettaa pärjätä radareilla tai käyttää apuna määrättyjä radioasemia, joitten avulla voi suunnistaa ja löytää sitä tietä perille. Guinean lahden ylittäminen vie yksitoista päivää. Siinä kapteeni antaa suunnan, jota pidetään Kap-kaupungin edustalle saakka. Öljytankkien pesu suoritetaan tällä välillä. Ensin pesuvesi puhdistetaan määrätyillä koneilla, lasketaan tankkeihin. Ja ennen ulos laskemista se jälleen puhdistetaan. Luonnollisesti se ei ole mitään juomavettä. Tästä tulivat mieleen Enskerin myrkkytynnyritapaukset. Kaikki muut koko maailmassa laittavat myrkyt mereen. Kun meillä sitä yritetään tehdä, ovat sanomalehdet kimpussa. Meidän tulee olla erilaisia, poikkeus muista tässä maailmassa.

Capetownissa kapteeni sitten ilmoitti ajoissa radiolla milloin kaupungin kohdalle tullaan. Laiva ei poikkea maissa ollenkaan, vaan kulkee koko ajan. Kaikki talot ja vuoret kyllä näkyivät laivalle. Se oli fantastinen näky. Laivalle tuodaan helikopterilla muonanlisäystä, posti, sanomalehdet, kaikki tyynni. Helikopteri laskeutuu helikopterikannelle, joka on laivan perässä, ja tuo mitä tuoda pitää. Laiva siis kulkee koko ajan, ei ole liikaa aikaa, jokainen minuutti on hirmuisen kallis. Helikopterin mukana myös lähtee posti laivalta.

Afrikan länsipuolella purjehdittaessa ei maata näy muualla kuin Kanariansaarten kohdalla. Muuten on pelkkää vettä ja aallokkoa. On aika outo tunne, kun aamulla herätessä on jälleen vettä joka puolella ympärillä. Vuoteeni vieressä oli yöpöytä, sen laatikkoon pistin aina yöksi kelloni. Pöydältä se olisi pudonnut lattialle ja hajonnut. Yöllä sitten kuulin, miten nopeasti kello laatikossa luisti reunasta toiseen. Siitä päättelin millainen merenkäynti on. Ohjeeksi oli annettu, että jos on sellainen merenkäynti, ettei pysy sängyssä - sängyt kun olivat pitkittäin laivan suuntaan - piti ottaa patja ja laittaa se lattialle poikkisuuntaan. Silloin siitä ei putoa. Minun ei tarvinnut sitä koskaan tehdä, kyllä minä sängyssä pysyin. Merenkäyntiin tottuu, tottuu kiilaamaan itsensä seinän ja patjan väliin. Se on kaikki laivaelämää. Koko ajan kun laiva kulkee, se tärisee, koneet käyvät, ovet tärisevät, samaten ilmastointilaitteet sihisevät. Vähitellen tuli sellainen tunne, että Tiiskeri oli elävä, että se oli eläin, joka puhisi. Välistä se pysähtyi, kun tuli joku konevika, joka piti korjata. Semmoisen sattuessa tulee täyshiljaisuus ja jos on yö, siihen herää heti. Oli vastenmielinen elämys, kun pihinä ja puhina ja tärinä lakkasivat, elämä puuttui. Matkallamme koneet saatiin aina käyntiin nopeasti, viat eivät olleet suuria, aiheuttivat noin puolen tunnin ja tunnin seisokkeja. Jos sellaisen sattuessa on kova merenkäynti, käännetään laiva keulapotkurin avulla niin, että se menee tuulta vasten. Sillä tavalla laiva pysyy paikallaan silloin, kun iso potkuri ei käy.

Päiväntasaajalle tultaessa laivalla oli päiväntasaajan kaste. Meitä oli kaikkiaan 12, joilla ei ollut certifikaattia ennestään. Niin meitä sitten kohdeltiin kaltoin, aamusta alkaen peloteltiin kauheasti laivan kovaäänisellä. Vanha henkilökunta oli kuin pikkulapset. He iloitsivat suuresti siitä, mitä kaikkea he voisivat keksiä meille. No, eihän se niin hirveän ihmeellistä ollut. Entisaikaan kaste tapahtui siten, että uusi tulokas haalattiin laivan kölin alitse köydellä. Tämä laiva oli niin suuri, ettei moinen kaste käynyt päinsä. Ei meitä myöskään tervattu. Puuhamiehillä oli jotain muuta ainetta. Päälläni minulla oli T-paita ja shortsit, sukat ja kengät. Kun meidät sillä aineella käsiteltiin, oli haju internaalisen kauhea. Sen jälkeen meidät suihkutettiin, mutta eihän haju siitä mihinkään lähtenyt. Koetin pestä vaatteet pesuhuoneessa, muttei haju lähtenyt. Ripustin vaatteet ulkopuolelle kaiteelle kuivamaan ja tuulettumaan, mutta sitä taas ei laivan päällikkö katsonut oikein hyvillä silmällä. Sieltä vaatteet sitten hävisivät, ja joku ne pesi. Hajuttomat ne olivat, kun   ne takaisin sain.

Trooppinen alue asettuu kravun kääntöpiirin - ylhäällä - ja kauriin kääntöpiirin - alhaalla - välille. Maapallon lämpöekvaattori ei ole suinkaan päiväntasaajalla, vaan 5° päiväntasaajan yläpuolella. Siellä on kuumimman keskimääräisen lämpötilan vyöhyke.

Mielenkiintoista oli, kun matkalla kolmessa viikossa tulee kesästä talveen. Cape-townissa oli tietysti talvi. Ensin oli aika lailla kylmääkin kuin meillä talvella on. Sitten piti laittaa shortsit jalkaan ja T-paita päälle ja sitten jälleen pitkät housut ja lämmintä vaatetta. Tämä vuodenaikojen vaihtelu kolmessa viikossa tuntui aika oudolle. Aurinko laski siinä klo 18 maissa. Yht äkkiä tuli pilkkosen pimeää.

Hyväntoivon niemi ei ole suinkaan niin korkealla kuin me, vaan se vastaa suurin piirtein Välimeren korkeutta. Täällä oli meressä merileijonia. Niistä näkyi päät, kun ne uivat laivan ympärillä. Hyväntoivon niemen jälkeen edettiin jälleen suoraa viivaa Mosmbikin salmen yli Intian valtamereltä Arabian merelle. Silloin oli hyvin voimakas myrsky, oli monsuuniaika. Etukäteen tiedettiin, että kun oli kuuma kesä, täälläkin oli kuuma. Monsuuni aiheutuu Afrikan mantereen kuumenemisesta. Siellä syntyy korkeapaine, merellä meillä oli matalapaine, ja pohjoisella pallonpuoliskolla se pyörii vastapäivään. Meillä oli voimakas myötätuuli, nopeus noin 10..11 Beaufortia. Se antoi meille hyvää vauhdinlisää. Tällä kohtaa meressä on myös hyvin voimakas merivirta nimeltään Agulhas. Se kulkee pohjoisesta etelään. Ajattelin vain, mitä meille mahtaa tapahtua takaisin tultaessa.

Persian lahdelle tullaan Ormus-salmen kautta. Siellä on hyvin ankara kuri. Mereen ei saa laskea yhtään mitään, ei tietenkään öljyjätettäkään. Jos joku laiva rikkoo tätä määräystä, seuraa rangaistus joko rahasakkona tai - mikä vieläkin pahempi - voi olla, että laiva ei saa lastia. Tämä pitää tietää. Kuri onkin erittäin tarpeen. Muutoin olosuhteet siellä kävisivät perin hankaliksi. Me otimme lastin saarelta, jonka nimi on Khark Island. Se on ruskea, kuiva saari Persian rannikolla. Mannerta ei näkynyt missään. Öljyputket tulevat meren alta saarelle, joka on täynnä öljysäiliöitä. Saarelle päästiin maihin. Siellä oli merimiesten klubirakennus, jossa voi syödä ja pelata koronaa. Sieltä saa myös postikortteja, ja voi lähettää postia menemään. Lähetimme sieltä kotimaahan, Suomeen, postia, mutta perille tuli ainoastaan laivan virallinen, kirjattu posti. Kaikki muu häipyi matkalla. Sitä on sattunut aikaisemminkin, eikä tiedetä, mistä se johtuu. Arveltiin, että kirjeistä otetaan postimerkit, pestään, myydään ja käytetään ne uudelleen. Toinen vaihtoehto on, että kirjeet avataan ja sensuroidaan viranomaisten toimesta. Käyntimme aikana elettiin juuri ajankohtaa vähän ennen öljykriisiä, ja voi olla hyvin mahdollista, että kirjeet on avattu.

Persianlahdella oli hyvin kuuma, n. 40°C. Vesi laivan uima-altaassa oli 32 °C. Ulkona oli hankala olla, mutta sisällä oli ilmastointi ja viileää ja mukavaa. Oli aika omituinen tunne, kun sisälle mennessä tuli kylmää vastaan, kun on tottunut päinvastaiseen.

Meitä ennen jonottamassa oli 14 laivaa. Niin jouduttiin lekottelemaan ankkuroituna redillä. Samoihin aikoihin Enskeri oli Saudi-Arabian puolella myös lastia ottamassa. Sen edellä oli 20 laivaa jonossa. Tämä on osoituksena siitä, millaista se touhu on. Sanoisin, että tämähän on täysin mahdotonta. Me täällä Suomessahan asumme napapiirin tuntumassa ja haemme lämmitysaineemme Persian lahdelta, jonotamme ja sitten tuomme epätoivoisesti Afrikan ympäri. Ja sitten kun öljyä ei enää ole me kuolemme kuin torakat pakkaseen. Ja vielä kuvittelemme olevamme hyvinvointivaltio ja pröystäilemme olevamme sitä ja tätä. Se on aivan harhakuva. Ne jotka ovat rikkaita, ovat täällä lämpöisessä, eivät he kuole, vaikka lämmitysaine loppuisi. Tämän ajatuksen esitin Tiiskerillä moneen kertaan, samoin koko energiapolitiikan. Laivan päällikkö kirjoitti minulle myöhemmin, ettei hän koskaan olisi uskonut, että tämä minun ennustukseni toteutuu niin pian, kuin se toteutui, ja hän oli järkyttynyt. Onhan aivan järjetöntä, että 115 000 tonnia öljyä tuodaan kerrallaan ympäri mannerten ja sitten lähdetään taas takaisin uuden "kourallisen" hakuun. Jotain on hassusti. Sitä varten minä olen sielussani hyväksynyt Rooman klubin ajatuksen.

Pysähdyspaikastamme posti siis lähti, jos lähti, ja saapui perille, jos saapui. Muonatäydennystä sieltä ei voi saada. Olosuhteet ovat sellaiset, että kukaan ei riskeeraa. Ainoa muonatäydennys matkan aikana saadaan Kap-kaupungista.

Paluumatkalla kun vihdoinkin oli saatu lastatuksi - lastaaminen kesti kymmenen tuntia - monsuuni oli vastainen. Kun täysinäinen laiva ui syvässä, meteli oli kova. Laivan normaalinopeus on 17 solmua, nyt se aleni kymmeneen, jopa kuuteen solmuun. Senkin jälkeen piti vielä nopeutta alentaa, kun valtava aallokko löi laivan yli. Se oli aikamoista näytelmää. Tuntui kuin tykeillä olisi ammuttu, kun suuret aallot löivät laivaan, keula painui ja vesi löi keulatornin ylitse. Kun tuuli oli hieman laitainen, tulivat sivuaallot ja pyyhkäisivät koko kannen yli. Ensimmäisen kerroksen ovet ovat paksuja teräsovia, jotka saa vesitiiviisti kiinni. Tällaisella myrskyllä lentokaloja joutuu kannelle, ja miehistö niitä sitten noukkii.

En ole tullut maininneeksi, että etelän tuntumassa mukaan tulivat albatrossit. Ne ovat aika hauskoja lintuja ja tavattoman suuria. Hyvin lokin muotoisia, harmaita väriltään, väri iästä riippuen vähän vaihtelee. Ne ovat balettitaitureita. Kun on oikein kova merenkäynti, lentävät laivan ympärillä, niiden siivet kääntyvät ja ne ikäänkuin tanssivat aaltojen mukana, siipien kärjet sivuavat koko ajan aaltoja ja mukailevat veden liikettä. Jos on tyyni, niin laivan ahterista näkee, kuinka niiden siivistä jää veteen juuri ja juuri eroittuva hieno vana. Niiden ilmiömäista, tanssia voi katsella vaikka kuinka kauan. Jotkut sanoivat, että joukossa oli toinenkin lintu, myrskylintu, mutta kukaan miehistöstä ei pystynyt osoittamaan minulle, mikä oli albatrossi ja mikä taasen myrskylintu. Viimeksi mainitun olemassaoloa siellä minä kyllä suuresti epäilin.

Intian valtamerellä menomatkalla ollessamme näimme aivan lähellä Tiiskeriä pienen hinaajan vetävän perässään valtavan suuren tankkerin keulaosaa. Tankkeri oli myrskyssä katkennut kahtia, ja perä oli uponnut.

Paluumatkalla Intian valtamerellä 11 beauf. myrskyssä tavoitti hätäsignaali laivamme. Lähettäjä oli Suomessa rakennettu laiva Neptune Safir. Se oli neitsytmatkallaan Sigaporeen ja myrskyssä katkennut sekin. Meidän ei kuitenkaan tarvinnut lähteä apuun, jota oli jo sille menossa Etelä-Afrikasta.

Tämmöiset tapahtumat pannaan aina erityisesti laivassa merkille. Onhan niillä määrätty "uutisarvo" pitkän laivamatkan yksitoikkoisessa elämässä.

(Jatkuu ensi numerossa.)

KAIKILLE JOULURAUHAA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
Sukusanomien toimituskunta