A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1976 Joulukuu  No2 (54)

JOULUSAARNA

Joulun alla oli eräässä johtavassa päivälehdessämme kirjoitus, jossa puhuttiin joulun kaupallisuudesta. "Kunnon kristityt päivittelevät joulun sanoman väärinkäyttämistä jonkinlaisen yltäkylläisyyden harhauttavan paratiisin luomiseksi. Moni tuomitsee hyvästä sydämestä annetut ja "ei-kaupalliset" joululahjatkin valheellisina joulun sanomasta vieroittajina.

Kirjoittaja huomautti, että meidän ei olisi niinkään taisteltava kaupallista, vaan aineellistunutta joulun viettoa vastaan. Jos käännämme kirjoittajan ajatuksen myönteiseen muotoon, se kuuluu näin: meidän tulee etsiä itsellemme hengellistä joulua. Saamme hakea joulun viettoomme todellista sisältöä, kysyä joulun varsinaista sanomaa. Lapsuuden joulun viettoon liittyneet tavat, kodin jouluperinteet, lämpö, lahjat, kuusi ja kynttilät tuovat tunnelman. Tunnelma luo joululle kehykset, mutta sisällön sille antaa vain sanoma. "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Davidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa (Luuk. 2:10-12). Joulu tuo meille sanoman pelastuksesta. Kun otamme Vapahtajan vastaan, saamme suuren ilon. Hän katkaisee siteet, jotka meitä kahlehtivat. Hän antaa synnit anteeksi ja päästää peloista ja ahdistuksesta. Hän lahjoittaa meille rauhan, jota kukaan ei voi ottaa meiltä pois. Lasten tavoin saamme jälleen iloita joulun tulosta. Saamme myös lasten tavoin ottaa vastaan joulun varsinaisen sanoman. Kun kuulemme sen ja kätkemme sen sydämiimme, pelastus nykyistyy kohdallamme. Meillä on silloin hengellinen joulu. Vapahtaja on syntynyt meillekin. Valkeus säteilee pimeyteemme.

Samuel Lehtonen.

JOULURUNO

Kesken kinosten ja jäiden,
kesken tummain talven öiden
kotilieden luota välkkyy
valo vahakynttilöiden.

Muistuu mieleen muuttanehet,
kauan sitten menneet ajat,
lapsuusajan jouluvalot,
taaton rauhalliset majat.

Vaikka yö on pitkä, jäinen,
talven tuulet tuimat tuiskaa,
kuusen vahakynttiläinen
parahimmat muistot kuiskaa.

Äiti, kiitos heleästä
kotilieden lämpimästä,
kiitos muiston tähtivöistä,
kiitos kuusen kynttilöistä!

Heikki Rytkönen

Taimi Kyyrö:

ESI-ISIEN JALANJÄLJILLÄ

Veljeni Samppa Kyyrö on kertonut minulle seuraavan talvisodan aikaisen tapahtuman:

Jonakin pimeänä ja pimennettynä joulukuun päivänä 1939 Viipurin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Toivo Valtavuo ja kaupunginjohtaja Aarno Tuurna matkasivat viran puolesta Helsinkiin. Mukana autossa heillä oli Samppa Kyyrö, joka syntyneen tilanteen takia ei ollut voinut toteuttaa suunnitelmiaan opiskelujen jatkamiseksi Helsingin yliopistossa ja toimi sillä hetkellä Viipurin väestönsuojelujoukoissa rintamapalvelukseen lähtöä odotellen. Matkareitti kulki tietenkin Porvoon kaupungin halki. Siellä Toivo pysäytti auton ja lähti käymään hautausmaalla etsiäkseen siellä lepääviä suvun (Boijen sukuhaara) hautoja. Niiden sijainnista tai mahdollisista muistomerkeistä, hautakivistä hänellä ei tainnut sillä haavaa olla varsinaista tietoa, koska etsintä oli ollut tuloksetonta pimeässä ja pakkasessa. Kaupunginjohtaja Tuurna oli lämpimänä pysyäkseen yrittänyt hypellä auton vierellä. Veljelleni hän oli lausunut ihmetyksensä siitä, pitikö heidän juuri tällä matkalla ja tässä tilanteessa paneutua yllä mainittuun puuhaan. - Minusta tuntuu, että meistä tuskin kukaan muu kuin juuri sukututkimushengen läpitunkema Toivo Valtavuo olisi vastaavanlaisessa tilanteessa tullut asiaa edes ajatelleeksikaan.

Vastaisia, varsinkin kesäisiä automatkoja ajatellen saattanee olla paikallaan antaa joitakin vihjeitä paikkakunnista, joilla esivanhempiemme elämisen ja toiminnan kannalta on merkitystä, ja joilta mahdollisesti on vielä löydettävissä. jotain heidän elämänsä ajalta konkreettisena säilynyttä ja säilytettyä. Tähdennän samalla, että tässä ei suinkaan pyritä antamaan tyhjentävää selvitystä, vaan tavallaan luettelemaan eräitä paikkakuntia, joilla tämän kirjoittaja on käynyt tai oleskellut joko sattumalta tai tarkoituksellisesti, tai joista muutoin on tiedoksi annettavaa sattunut saamaan.

Ensimmäisenä mainittakoon HAAPAVESI. Siellä sijaitsee Emäntäkoulu, maamme vanhin, Noora Pöyhösen (s. Europaeus) perustama ja pitkään valtionavun, niukan, turvin yksityisenä oppilaitoksena toiminut laitos, joka aina on toiminut Pöyhösien johtamana. Nyt valtio omistaa koulun, ja sieltä tapaa Noran pojan, Matin tyttäret Anjan, johtajana, Anna-Liisan puutarhaopettajana sekä Anna-Liisan aviomiehen Matti Malkavaaran koulutilan puutarhurina. Irja Pöyhönen, Matti Pöyhösen leski, asustaa viehättävän kauniissa pienessä omakotitalossaan Haapaveden kirkolla parin kilometrin päässä koululta. Myös Irja on ollut aikoinaan johtajana emäntäkoulussa. Alamarto - tämä on koulutilan nimi - ei pysty sanoin kuvaamaan. Se täytyy nähdä, samoin myös kaunis Haapaveden kirkonkylä ja muut ympäristöalueet. Emäntäkoulun, puutarhanhoidon koulutukseen aikoinaan erikoistuneen lähes satavuotisen opetustyön tulokset ovat nähtävissä jokaisen talon ympäristössä.

Oman panoksensa pitäjän elämään antoi tietysti myös rovasti Juho Rytkönen vuosikymmenien toiminnallaan seurakunnan paimenena. Matti Pöyhönen työskenteli paitsi aikoinaan emäntäkoulun johtajana myös Haapaveden yhteiskoulun opettajana ja rehtorina. Sisaruksista Maiju ja Elsa toimivat molemmat emäntäkoulun opettajina ja johtajina, Anni Yhteiskoulun opettajana ja Väinö lääkärinä kotipitäjässään.

LIPERISSÄ, Anders Josef Europaeuksen pitäjässä, löytää helposti kirkon. V. 1842 seurakunnan puinen kirkko paloi "ukkosen tulesta", ja tilalle määrättiin rakentamaan kirkko kivestä. Sen ympärillä olevalta hautausmaalta löytää mm. Anders Josef Europaeuksen ja hänen molempien puolisoittensa sekä kolmen lapsensa haudat. Selma Augustan täti, Johan Lampan sisar on myös haudattu sinne. Tämä on tapahtunut Selma Augustan kuoleman jälkeen, joten vaikuttaa siltä, että mainittu täti on tullut Liperiin orvoksi jäänyttä perhettä hoivaamaan. - Esi-isämme aikaista Liperin pappilaa ei enää ole. Se on hajoitettu maan tasalle. - Rovastin maailman mainetta saavuttaneesta pojasta, Matista, on kilpi kertomassa jälkipolville. - Europaeuksen Liperissä omistamista maatiloista Rotila-niminen on tätä nykyä Thekla-tyttärensä tyttären pojan, Erkki Hirvensalon hallussa. Liperistä löytynee varmaan paljon muutakin muistamisen arvoista, mutta sen selvittänee joku suvun jäsenistä, joka Liperin allekirjoittanutta paremmin tuntee.

KUHMON (ent. Kuhmoniemi) kirkonkylässä, jonne Natalia ja Aron Rytkönen ensimmäisen kotinsa v. 1869 perustivat, on ajan hampaan ja talvisodan tuhoilta säästynyt yksi ainoa rakennus, ja se on kirkko. Sen sakastissa on valokuva nuoresta Aron-pastorista muistuttamassa jälkipolville hänen lyhyeksi muodostuneesta työstään Kuhmossa. Vanhin poika, Antti, ehti tulla tähän maailmaan ennenkuin perhe muutti KONTIOLAHDELLE, missä Rytkösen perheen loput kahdeksan lasta ovat nähneet päivänvalon.

PARIKKALA on ollut ja on edelleen Europaeus-nimisen suvun kotipaikka. Sukuseuramme kantaisän mahdollista sukulaisuussuhdetta nykyisiin Parikkalan Europaeuksiin ei ole ainakaan toistaiseksi voitu osoittaa. Tietämäni mukaan muutama vanha hautakivi Parikkalan hautausmaalla on kaikki, mitä näkyväistä siellä on jäljellä. Saattaa kuitenkin olla että tässä kohdin en tunne asiaa riittävän hyvin. Korjaus on silloin paikallaan. - Muistanemme kuitenkin, että kirkkoherra Matias Reinhold Furopaeuksen (1716-1777) ja hänen toisen puolisonsa Katarina Dannenbergin vihkisormuksen mukaan tehty piirros on Sukusanomiemme kansilehden tunnuskuviona. Sormus on suvun jäsenen hallussa.

Itä-Suomea kiertäessä voi mukavasti poiketa SAVITAIPALEELLA. Kirkonkylään on pystytetty muistopatsas David Emanuel Daniel Europaeukselle, Lönnrotin ohella ansiokkaimmalle kansanrunoutemme kerääjälle. Patsas on kuvanveistäjä Viljo Savikurjen valmistama. D.E.D. Europaeuksen sisar, Katarina Charlotta, ammatiltaan opettaja, myöskin innokas ja tunnustusta saanut runonkerääjä, on haudattu Savitaipaleelle. - Nämä sisarukset olivat A.J. Europaeuksen pikkuserkkuja. Liperin pappilan aikaisina muistoina Natalia Rytkönen on kertonut vanhoilla päivillään, kuinka D.E.D. Europaeus retkillään poikkesi heillekin. Pappilassa sitten matkamiehen likaisia ja resuisia vaatteita pestiin ja kunnostettiin. - Niin, ettehän unohtane syödä Savitaipaleella särää. Ruokalaji tosin pitää tilata jo etukäteen, eikä sitä valmistetakaan pienempää annosta, kuin kuudelle nälkäiselle riittävä. Pitäjän matkailupalvelu auttaa järjestelyissä. - Selostukseksi mainittakoon, että särä on lampaanlihasta uunissa puukaukalossa paahtamalla valmistettu ruokalaji. Ahti Rytkönen on säräkaukaloita löytänyt maasta ojien ja lätäköiden ym. märkien paikkojen ylityslautoina: - Jos Savitaipaleelta särää ei oitis sattuisi löytymään, naapuripitäjä Lemi auttaa kyllä auttaa silloin matkalaista.

Kymenlaaksossa sijaitsevaan entiseen Sippolan pitäjään, joka nykyisin on osa Anjalankosken kauppalan, muutti v.1887 Kontiolahdelta seurakunnan kirkkoherraksi Aron Johan Rytkönen perheineen, palkollisineen ja maallisine omaisuuksineen. Asuinpaikkana oli aluksi lähellä kirkkoa sijaitseva pienehkö rakennus, jota on aikojen kuluessa käytetty hyvinkin moninaisiin tarkoituksiin. Se on toiminut mm. seurakuntatalona, kunnantoimistona jne. Uusi pappila valmistui ennen pitkää kirkolta noin kaksi kilometriä Uttiin päin olevan tien varteen, Hirvelän mäelle. Rakennus on edelleen olemassa. Sippolan seurakunta on joitakin aikoja sitten myynyt sen yksityiselle henkilölle ja rakennuttanut uuden pappilan. Noin kilometrin päässä entisestä pappilasta Kaipiaisiin päin on tie varrella hautausmaa, jonne samalle alueelle Aronin ja puolisonsa Natalian lisäksi on haudattu kahdeksan heidän jälkeläistään, jotka kuuluvat kolmeen perättäiseen sukupolveen. "Repäsevä", Natalia Rytkösen leskeksi jäätyään hankkima asumus Sippolan kirkonkylässä on edelleen suvun jäsenten (Toivo Kyyrön perilliset) hallussa. Rakennus ei tosin ole enää entisessä asussaan. Suoritettujen korjausten myötä se on saanut uuden "ilmeen". Muistitiedon mukaan n. 150 vuotta vanhojen lehtikuusien säilymiseksi - ne reunustavat koko alueen pituudelta maantietä - on saatu eräitä viranomaisia vastaan käydä ankaraa taistelua. - Huolimatta kuntaliitoksesta Sippolan seurakunta on säilytetty, ja sama punatiilinen kirkko, jossa Aron-rovasti 14 vuotta saarnasi, on edelleen olemassa paikoillaan. - Vilho Kyyrö, joka avioitui Aronin nuoremman tyttären Hertan kanssa, toimi ensin rovastinapulaisena, sittemmin v.t. kirkkoherrana Sippolassa.

Yllä olevassa on hataria vihjeitä pääasiallisesti maan itäosissa sijaitsevista paikkakunnista. Toivottavasti suvun jäsenet, jotka asioista enemmän tietävät, rupeavat sarjaa täydentämään ja kartuttamaan.

IN MEMORIAM

Ote U. Kailaan runosta

KARAVAANI

Tosin loppuvat kerran
askelet vaeltajilta,
kukin vuorostaan
on nukkuva syliin maan.
Vaan katso: kaikki he
kuitenkin mukana ovat,
nekin, joiden tomu
on uupunut vaeltamaan.

Paavo Johannes Äyräpää 7.5.1925 - 14.8.1976

Paavo Johannes Äyräpää kuoli 14 päivänä elokuuta 1976 äkilliseen sydänkohtaukseen kesämökillään Teiskon Kämmenniemessä 51 -vuotiaana.

Järkyttävä tieto tuli ennalta varoittamatta ja lähiomaisillekin täysin odottamatta. Paavoko poissa? Ei, se on mahdotonta. Nyt vasta, usean kuukauden kuluttua, alan syvemmin tajuta, että nuorin veljeni, joka oli meistä aina reippain ja hyväkuntoisen, on peruuttamattomasti siirtynyt ikuisuuteen. Jäikö Paavon elämäntyö kesken, jäikö häneltä jotain oleellista suorittamatta täällä keskuudessamme? Omaiset ja varsinkin lapset olisivat vielä kauankin häntä tarvinneet, ja varmasti hänellä olisi vielä ollut paljonkin tehtävää omalla työsarallaan, koneen äärellä. Mutta eikö hänen elämänsä yhtä hyvin saattanut olla täysi kierros, täysillä ja tosi kovaa ajettu? Melkein alusta alkaen, 14. ikävuodesta lähtien, jolloin Paavo aloitti 4. luokan Norssissa, ja jolloin toinen maailmanpalo juuri oli leimahtanut liekkien?

En tiedä tähän asiaan varmaa sanoa, sillä kiire löi kiilansa meidänkin väliimme, ja tapasimme viime aikoina valitettavan harvoin. Asiat tulivat yleensä hoidetuksi perhekesteissä ja puhelimitse. "Terveisiä ja palataan asiaan." Joskus sentään kesäisin, päätettiin kahden kesken vaihtaa kuuluisia ja lähteä ulos kävelemään tai haukkaamaan päivällistä. Niinkuin silloin ennen .........

Museokadulla keväällä 1945. Sodan jälkeinen ensimmäinen talvi on ohitse. Veikko, veljesjoukkomme toiseksi nuorin ja Pökön kasvinkumppani, on kadonnut sodassa ja Teuvo, vanhin, on jossakin maan rajojen ulkopuolella. Opiskelen valtiosääntöä ja jaan kadunpuoleisen huoneeni yhdessä Ahti Karjalaisen kanssa, joka aloittelee kansantaloustieteitä. Mutta Pökö on kaukana Suomenlahdella lähellä Viron rannikkoa miinoja raivaamassa. Pentti Mäkisen - sittemmin laivanrakennusinsinööri hänkin -komentama raivaaja vetää perässään leveää miinaharavaa ja Pökön johtama moottorivene, n.s. lippuvene, merkitsee lippupoijuin raivatun kaistan reunat. Ei aivan vaaratonta työtä. Lienevät pahamaineisia Jumidan miinakenttiä, joista Valev Uibopuu kertoo kirjassaan "Neljä tulta", ja joista eräs sattuu olemaan peitenimeltään Äyräpää.

Illan suussa saapuu sitten väsynyt upseerikokelas kotiin Museokadulle, asettaa herätyskellon soimaan neljältä aamulla ja nukahtaa sänkyyn kesken oman puheensa.

Tulee sentään vihdoin lauantai ja lähdetään yhdessä kaupungille "dallaamaan" tai vaikkapa elokuviin.

Aikaisemmin oli ollut päinvastoin. Muut veljet olivat sodassa ja Pökö kotona. Mutta ei se aivan tavanomaista ollut tuon ajan koululaisenkaan elämä. Koulutyö katkeili tavan takaa. Oli joukkoevakuointeja maaseudulle, tukinuittoleiri Paukkajalla, öiset väestönsuojissa istumiset ja talosuojelutehtävät. Ja lisäksi kotiapulaisen hommat, kuten Pökö itse naureskellen tuosta ajasta kertoi. Kesäisin oli täydennettävä tynkäperheen muonavarastoa Padasjoen Kirjosniemellä marjastamalla ja sienestämällä. Tässä Hommassa Pökö oli mestari, ja isän kertoman mukaan hän huolehti lisäksi sekä oman perheen että koko Kirjosniemen kärjen asukkaiden viihtyisyydestä ja mielialasta näillä retkillä. Iloiset pojanäänet kajahtelivat syyskuulaassa metsässä Pökön ilmoittaessa sienilöydöistään taaempana tuleville.

Mutta ei sota kesken loppunut. Pökö ehti mukaan sinnekin, rannikkopuolustukseen. Ensin Helsingin lähelle jollekin linnakkeelle, sitten Kotkan edustalle ja myöhemmin Suursaarelle. Pieni tapaturma aiheutti sen, että hän joutui vähäksi aikaa Kotkan sotilassairaalaan, missä Bertha-täti kävi häntä katsomassa. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista varten Pökö sai opintoloman, mutta matkalla kevätjäiden yli joltakin saarelta mantereelle hän putosi jäihin ja sairastui keuhkokuumeeseen. Se parani streptolysiinilla, tuon ajan ihmelääkkeellä, ja sotapoika sai aikanaan painaa päähänsä valkolakin. Se oli tehty isän vanhasta uusimalla siihen valkoinen molskikangas, mutta menoa se ei haitannut.

Jos oli menoa aikaisemmin, niin oli myöhemminkin. Opiskeluaikana kesällä hitsattiin laivan runkoja Akersin telakalla Oslossa, pantiin kokoon kaksikerroksisia busseja Lontoossa. Toisinaan meni koko kesä teekkarikylän asioissa Suomea kiertäessä ja rahaa kerätessä. Sen ajan teekkarithan olivat päättäneet itse hankkia itselleen uuden opinahjon ja asuntolatkin.

Suomen talouselämässä alkoi 1950-luvulla vaihe, jolloin sotakorvauksia varten kehitetty ja laajennettu metalliteollisuus tarvitsi nopeasti uusia markkinoita. Nuori laivanrakentaja sai nyt soveltaa käytäntöön Käävän suvun kauppamiesvaistoja ja samalla tyydyttää kaukokaipuutaan. Telakkayhdistyksen tehtävissä hän sai matkustaa Itä-Euroopan maihin sekä Neuvostoliittoon ja lopuksi Etelä-Amerikkaan: Venetzuelaan, Kolumbiaan ja Peruun. Nämä matkat tapahtuivat vuosina 1956-57 jolloin suihkukoneet eivät vielä halkoneet taivasta, joten Andien yli jyristettiin Aviancan potkurikoneella solaa pitkin kaarrellen.

Kitkatkatkat.......... Seitsemän penikulman saappaan piti lähteä liikkeelle, kun Pökö oli tullut Metexin palvelukseen paria vuotta myöhemmin. Ensimmäinen matka suuntautui yhdeksään Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan valtioon. Esittelymateriaalia oli mukana laukku maata kohti, ja matkaa toimisto oli valmistellut kuukauden päivät. Rengasmatkan etäisimmät ja siihen aikaan meille suomalaisille vielä varsin tuntemattomat paikat olivat sellaiset kuin Kuwait, Addis Abeba ja Khartum. Bagdadissa oli rauhatonta ja Pökö joutui useita päiviä olemaan suljettuna hotellihuoneeseen turvallisuussyistä. Viimeinen lento SAS:n nelimoottorisella potkurikoneella Kairosta Helsinkiin toi hänet jouluksi 1959 kotiin. Metalliteollisuus tunnusteli myyntimahdollisuuksia myös kaukaisen jättiläisvaltion Kiinan markkinoilla. Tänne Pökö teki kaksi matkaa vuosina 1961 ja 1963. Menomatkalla tapahtui seitsemän välilaskua ja välillä yövyttiin Siperiassa. Ihmeellisintä Pökön kertoman mukaan oli valtavan Gobin erämaan ylitys viimeisellä etapilla.

Kauko-Idässä ei ajalla ole samaa merkitystä kuin täällä kertoili Pökö. Neuvotteluissa ei pidetty minkäänlaista kiirettä, ja välillä lähdettiin III ulkomaankauppaministerin kanssa Etelä-Kiinaan kylpemään kuumille lähteille. Merkillinen maa, missä monet asiat ovat päinvastoin kuin täällä. Menneisyys on edessä ja tulevaisuus takana, mikä selittyy sillä, että edessä olevan näemme, mutta mitä on takana, emme tiedä. - Neuvottelut jatkuivat kuukaudesta toiseen ja vaativat tavatonta kärsivällisyyttä. Pökö kertoi loppuvaiheessa kerran aloittaneensa päivän toteamalla, että ainoa asia mistä olemme yksimielisiä on se, että olemme eri mieltä, mikä tuntui kiinalaisia huvittavan. Obligatooriset valokuvat otettiin myös jo tällöin, ja eräässä Pökö on yhdessä Tshou En-lain kanssa.

Myyntitehtävissä tehdyt ulkomaanmatkat antoivat pohjaa ja kokemusta, jota Pökö myöhemmin joutui tarvitsemaan siirtyessään Kone Osakeyhtiöön johtotehtäviin vuonna 1965. Entinen laivanrakennuksen tuntija "vaihtoi artikkelia", ja löysi alueen, jossa pääsi täysimittaisemmin toteuttamaan itseään.

Persoonallisuusarvion luominen omasta veljestä on vaikeata ja aikavälikin on lyhyt. Sen vuoksi olen antanut tapahtumien puhua puolestaan. Pökö oli perhe- ja sukurakas, muuten ehkä enemmän kääpäläisiä kuin äyräpäitä. Vasta viime vuosina huomasin hänessä isään viittaavia luonteenpiirteitä hänen syventyessään hieman tiukkailmeisenä tutkimaan tai pohtimaan jotakin pulmallista tilannetta. Pököllä oli valoisampi ja läheisempi suhtautuminen kanssaihmisiin kuin meillä muilla veljillä. Sen vuoksi hän ehkä kulki läpi elämänsä kutsumanimellä Pökö, kun me muut yleensä olimme persoonattomia "Äyriksiä", ainakin koulussa.

Mistä tuli sitten tuo nimi Pökö? Se tuli suosituksi sarjakuvasta "Kissalan pojat", jonka sankareita pojanvintiöt Pökö ja Pave olivat. Paavo oli tietysti ensin Pave, mutta naapuritalon poika Kalle Etholén. muutti sen sitten Pietarinkadulla 1930-luvun alussa Pököksi. Tämä nimi jäi pysyväksi niinkuin vain hyvät lempinimet jäävät. Se jotenkin tuntui sopivan tuolle pirteälle pikkumiehelle, joka pyöreillä silmillään tapitti tarkasti isoisten puuhia ja säntäsi sitten päättävästi perään. Panee vieläkin päätä puistamaan ja vetää suupieltä hymyyn, kun muistelee näitä rientoja. Ja pusertaa väkisin kyynelen silmäkulmaan.

Mitkä riennot.
Mikä velikulta.

Matti Äyräpää

POIMINTOJA

Helsingin Yliopiston kodin taloustieteen laitoksella järjestettiin 13.5.1976 tiedotustilaisuus lehdistölle ym. sen johdosta, että kodin taloustieteen opetuksen aloituksesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. ~KOTITALOUS- lehden noissa 7-8/76 olleen selostuksen mukaan professori Unto Vartiovaara lausui mm. seuraavaa: Niistä vaikuttajayksilöistä, jotka vapaaehtoisella työllään tekivät tiedekunnalle mahdolliseksi realististen suunnitelmien laatimisen tai kaukonäköisellä tuellaan ratkaisevasti edistivät lopullisten ehdotusten toteutumista, on ensimmäisenä mainittava silloinen lehtori Ella Kitunen. Tiedekunta promovoi Ella Kitusen 50-vuotisjuhlatilaisuuksiensa yhteydessä kunniatohtoriksi sekä hänen tieteellisen tutkijantyönsä että suurten ansioittensa vuoksi koko uuden opintosuuntamme suunnitteluvaiheessa. -------

Karjala-lehdessä 21.10.1976 on artikkeli, jossa selostetaan professori Viljo Nissisen esitelmää Karjalan nimistön keruusta. Arvokkaana lähteenä prof. Nissinen mainitsee mm. runonkerääjä D.E.D. Europaeuksen kirjeet. Esitelmä on pidetty Karjalan sivistysseuran 70-vuotisjuhlan juhlakokouksessa 9.10.1976.(Artikkelin on tallentanut ja sukuyhdistykselle siitä valokopion lähettänyt Kaarina Dehls.)

Kirkko ja kaupunki - lehden no:ssa 31 (22/9-76) "'Pökön", Paavo Äyräpään, luokkatoveri, nimimerkki "Puukirkon pappi", kertoo palstallaan koruttomalla, mutta samalla riipaisevalla tavalla muistoista ja mietteistä, joita Pökön kuolinilmoitus hänessä herätti.

Harvinaisten kirjojen huutokauppa, ensimmäinen Suomessa, pidettiin Helsingissä Balderin salissa 21.11.1976. Matti ja Marjatta Äyräpää olivat olleet paikalla ja kertoivat, että Ahti Rytkösen teos Tuulastulilta ja karhumailta (WSOY Porvoo 1935) myytiin hintaan 150 markkaa (alkup. kust. sid.).

Yhteishyvän 18/3-76 ilmestyneessä numerossa on laaja artikkeli, joka esittelee äskettäin Pieksämäelle valmistunutta Savon Solmu-hotellia. Suunnittelijana on toiminut Manu Kitunen. Saman lehden palstoilta 9/9-76 saamme lukea, että Kuopion Osuusliikkeen Hotelli Puijonsarven perusteellisen saneerauksen pääsuunnittelijana toimii arkkitehti Maunu Kitunen.

Hämeen Sanomista on Talvi Rytkönen ottanut talteen 21.6.1975 uutisen, tosin nyt jo aika "iäkkään", jossa kerrotaan, että Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston 100-vuotisjuhlissa Hämeenlinnan Mieskuoro ja Laulu-veikot, 90 kultakurkkua yhteensä, esittivät Taunu Marttisen säveltämän ja Enok Rytkösen sanoittaman Hämeenlinna-laulun, nyt ensi kertaa mieskuoron esittämänä. "Rivi kaupunkilaiset" eivät kylläkään päässeet tilaisuutta juhlistamaan, vain pari sataa heidän edustajaansa "nautti kystä kyllin", ja kaupunkilaiset saivat tiedon seuraavana päivänä lohduttautuen sillä, että "kultakurkuillekaan ei tarjottu muuta kuin esiintymisen iloa ja sen jälkeen ulko-ovea".

Kuopion pitäjän kirjan laatimiseen, johon olemme jo jossakin aikaisemmin ilmestyneessä lehdessämme viitanneet, on Antti Ahdinpoika Rytkösen lisäksi ottanut osaa myös Antin vaimo Raili s. von Essen. - Teoshan on ilmestynyt v. 1976, ja viimeksi mainitun osuus on "Kuopion komppanian sotilasvirkatalot Ruotsin vallan aikana". Antti puolestaan on selvitellyt yhdistyselämää.

Riitta Smeds valmistui diplomi-insinööriksi keväällä 1976.

Aino Kaarina Hirvensalosta tuli ylioppilas 30.5.1976.

Antti Rasilo valmistui diplomi-insinööriksi syksyllä 1976.

HENKILÖTIETOJA

VUOSIKOKOUS 30.10.1976

Vuosikokous pidettiin Espoon Tarvaspäässä, jonne Akseli Gallen-Kallelan museon kahvilaan oli saapunut 46 yhdistyksen jäsentä.

Ennen varsinaisten virallisten asioiden käsittelyä oli käynti museossa, jota esitteli museoemäntä Marja Timonen. Museon intendentti maist. Annikki Toikka-Karvonen oli pyynnöstämme etsinyt materiaalia ja tietoa, joka liittyi Gallen-Kallelan ja mainehikkaan sukumme jäsenen professori Matti Äyräpään väliseen kanssakäymiseen varsinkin siltä ajalta, jolloin Gallen-Kallela maalasi Matti Äyräpään muotokuvaa, siis vuosilta 1911 ja 1912. Erkki Hirvensalon toimesta muotokuva oli saatukokouspäiväksi museoon katseltavaksemme, ja olikin se sijoitettu erittäin edustavaan paikkaan esille. Varsinainen tämän kuuluisan taideteoksen säilytyspaikka on Helsingin Yliopiston hammaslääketieteen laitos. - Museon omista kätköistä nähtäväksemme oli etsitty mm. Gallen-Kallelan piirros (etsaus) vuodelta 1917, jossa Matti Äyräpään lisäksi on Hjalmar Avellán. Matin kirjeestä Gallen-Kallelalle 28.3.1911 (alkuperäinen kirje) saimme valokopion.

Museokierroksen jälkeen kahvi jo maistuikin kaikille. Yhdistyksen esimies Taimi Kyyrö avasi vuosikokouksen ja lausui muistosanat elokuussa 1976 kuolleesta Paavo Äyräpäästä. Hänen muistoaan kunnioitettiin hetken hiljaisuudella.

Yhdistyksen esimies ilmoitti myös, että v. 1975 alussa jäseniä oli 109, uusia liittyi 14, kuoleman kautta poistui kolme, joten vuoden 1975 lopussa jäsenmäärä oli 120. Vuoden 1976 aikana vuosikokoukseen mennessä olivat liittyneet seuraavat uudet jäsenet: Liisa Aaltio, Jukka Rasilo, Mirja Kalinainen, Marjatta Äyräpää.

Esimies lausui myös kiitokset yhdistyksen pitkäaikaisille toimihenkilöille, Karin Äyräpäälle ja Kirsti Salmiselle. Edellinen on 16 vuotta hoitanut rahastonhoitajan, jälkimmäinen kuusi vuotta sihteerin tehtävät. Yhdistyksen puolesta ojennettiin heille pienet kukkaset.

Varsinaisia sääntömääräisiä vuosikokousasioita käsiteltäessä puheenjohtajana toimi tehtävään kokouksen valitsemana Olavi Rytkönen. Hän kutsui sihteeriksi yhdistyksen sihteerin Eero Hirvensalon. Kuultiin hallituksen laatima toimintakertomus vuodelta 1975, samoin selvitys yhdistyksen varojen käytöstä sekä tilinpäätös samalta ajalta ja tilintarkastajien lausunto. Hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Jäsenmaksu päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti v. 1977 pitää samana kuin v. 1976, siis 5,00 markkaa 18 vuotta täyttäneiltä jäseniltä. Muilta ei jäsenmaksun kanneta.

Yhdistyksen esimieheksi vuodeksi 1977 valittiin yksimielisesti Taimi Kyyrö edelleen.

Hallituksesta olivat erovuorossa Sinikka Rytkönen, Riitta Smeds, Antti Rasilo ja Taimi Kyyrö. (Viime mainitun tilalla hallituksessa on viimeiset kaksi vuotta toiminut Jorma Rytkönen). Erovuoroisista valittiin Riitta Smeds uudelleen, eroa pyytäneen Sinikka Rytkösen, esimiehenä toimivan Taimi Kyyrön ja asevelvollisuuttaan suorittamassa olevan Antti Rasilon tilalle valittiin Jorma Rytkönen, Liisa Leiwo ja Pertti Äyräpää. - Hallituksen jäsenenä toimineen Paavo Äyräpään tilalle hänen jäljellä olevaksi toimiajakseen valittiin Matti Äyräpää (vuoden 1977 loppuun). Tilintarkastajiksi vuodelle 1977 valittiin varsinaisiksi Bette Hirvensalo ja Pekka Salminen, varalle Paula Rytkönen ja Pentti Voipio.

Hallituksen esille tuomana asiana kokouksessa käsiteltiin A.J.Europaeuksen jälkeläisten sukutaulun täydentäminen ajan tasalle, sen saattaminen sellaiseen muotoon, että se on helposti jokaisen käytettävissä etsiessään paikkaansa sukuyhteisössä, ja sukutauluun liittyvän henkilörekisterin aikaansaaminen. Alustava kustannusarvio oli myös esillä. Suunnitelman lomakkeineen on laatinut hallituksen asettama työryhmä(Jorma Rytkönen, Ville Kyyrö, Taimi Kyyrö). Hallitus esitti myös lähinnä Toivo Valtavuon muistorahaston varoja käytettäväksi hankkeen rahoitukseen. Niillehän on pitkän aikaa etsiskelty sopivia käyttömuotoja. Kokous katsoi, että suunnitelma periaatteessa on hyväksyttävä, ja sukutaulu ynnä henkilörekisteri tarpeelliset. Lomakkeisiin kaivataan joitakin muutoksia ja täydennyksiä, joista on asiallista neuvotella edelleen. Työn jatkaminen jätettiin hallituksen toimeksi.

Vuosikokoukseen oli saapunut tervehdyksiä seuraavilta henkilöiltä: Toivi Valtavuo, Kaarina ja Eike Dehls, Rasilot, Sinikka ja Laila Rytkönen, Antti Ahdinpoika Rytkönen perheineen, Aune Äyräpää, Irja ja Arja Pöyhönen. Anja Pöyhönen toivotti samalla sukuyhdistyksen tervetulleeksi v.1978 viettämään 30-vuotisjuhlaa Haapavedelle Alamaalle, missä yhdistyksen ensimmäinen kokous v. 1948 on pidetty. Kutsu otettiin riemulla vastaan. Anjalle lähetettiin kiitokseksi kortti ja luvattiin tulla joukolla syömään talo tyhjäksi niin kuin kerran ennenkin. Aune Äyräpään tervehdyksen mukana tuli yhdistykselle valokuva vuodelta 1911. Siinä ovat Matti Äyräpää ja prof. Onni Tarjanne sekä juuri näkemämme muotokuva vielä keskeneräisenä maalaustelineessä.

Ilta jatkui seurustelun ja aterioinnin merkeissä. Pureskeltiin iltapalaa, jota suvun nuori väki keittiöstä pöydälle kantoi. Välillä katseltiin suvun vanhoja esineitä, sormuksia, mitaleita. - Erkki Hirvensalo kertoi, kuinka "toimikunta" Erkki ynnä Taimi kokouspaikkaa etsiskellessään ja ohjelmaa suunnitellessaan oli tullut ajatelleeksi, miten mielenkiintoisia näyttelyjä suvun jäsenistä tehdyistä muotokuvista: maalauksista, piirroksesta, veistoksista ym. voitaisiin saadakaan. Niistä riittäisi ohjelmaa ja katseltavaa varmaankin kuin yhteen päivään tai iltaan mahtuu. Keskustellessa asiaan innostuttiin ja sovittiin, että ensin olisi pyrittävä saamaan luettelo muotokuvista, jotta toteuttamismenetelmiä voidaan suunnitella. Marjatta Äyräpää lupautui olemaan yhdyshenkilönä, jolle voidaan ilmoituksia tehdä. Toisessa kohtaa lehteämme on vielä hänen ilmoituksensa asiasta.

Aika kului rattoisan seurustelun merkeissä, ja joukossa viihtyivät kaiken ikäiset. Vanhin paikalla olijoista oli äskettäin täyttänyt 80 vuotta (Karin Äyräpää), nuorin tepsuttelija, alle 2-vuotias Risto-Sakari Kyyrö, osallistui asiaan, hänkin.

Kokouspäiväksi todettiin lauantain soveltuvan hyvin.

T. K.

J.K. Keneltä jäi muovinen kotelo, jonka sisällä on lomakkeita ynnä Xylitol-rasia? Ja kenelle kuuluu kahvilan eteisestä löytynyt kaulaliina? Eksyikö kenenkään paperien sekaan jotain, joka kuuluu jonnekin muualle? Ilmoitella saa os. Taimi Kyyrö

TIEDOTUKSIA JÄSENILLE

Valtionarkistossa säilytettävänä oleva Europaeus-suvun kirje- ym. arkistoa käyttää maisteri E. Saarenheimo laatiessaan Helsingin Suomalaisen Klubin 100-vuotisjuhlan johdosta historiikkia seuran toiminnasta. Ilmoitus on 26/7-76 tehty.

Jäsenille, jotka eivät vielä ole suorittaneet jäsenmaksuaan: vuoden 1976 jäsenmaksua varten (5 mk 18 vuotta täyttäneiltä) lähetetään oheisena tilillepanokortti.. Kirjoittakaa siihen sen henkilön / niiden henkilöiden nimi /nimet, joiden jäsenmaksu kortilla suoritetaan. Rahastonhoitajasta olisi tärkeätä saada kuluvan vuoden asiat vuoden vaihteeseen mennessä kuntoon.

Luettelon laatimiseksi A.J. Europaeuksen jälkeläisistä tehdyistä muotokuvista, olkoot sitten maalauksia, piirroksia, veistoksia tms., pyydetään tiedottamaan Marjatta Äyräpäälle. Ilmoituksessa tulisi mainita:

1. Taideteoksen laatu (Öljyvärimaalaus, piirros, veistos tms.)

2. Tekijä ja valmistumisvuosi sekä kenen toimesta maalattu tai valmistettu (omaiset, yhteisö, ystävät jne.)

3. Omistaja (haltija) ja teoksen sijoituspaikka

4. Taideteoksen koko

5. Muut tiedot, joita katsot asiallisiksi mahdollisesti antaa, esim. ketä taideteos esittää, minkä ikäinen hä

Ilmoitusten toivotaan saapuvan maaliskuun 1977 loppuun mennessä.

A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS r.y.
Tilinpäätös 31.12.1975

UUSI PALSTA,

jolla ei vielä varsinaista nimeä ole. Siitä huolimatta nauretaan yhdessä, kun palstan täytettäkin on olemassa.

Oli kerran puuhakas ja kekseliäs velisarja piristämässä hiljaisen Sippolan pitäjän elämää. Tämä puolitusinainen Rytkösen poikajoukko osasi käyttää tilanteita hyväkseen harmittomalla ja huvittavalla tavalle. Selma, perheen kahdesta tyttärestä vanhempi tarinoi silloin tällöin jotain veljiensä kepposista sisarensa lapsille. Suurin velikulta veljeksistä lienee ollut Heikki, jolla näyttää riittäneen loppumattomiin aikaa ja kekseliäisyyttä. Jotkut hänen edesottamuksistaan olivat sellaisia, että ne riemastuttivat peräti pitäjäläisiäkin, ei ainoastaan kotiväkeä ja lähinaapureita. Tässä eräs tarina.

Oli koittanut Hirvelän mäellä omassa talossaan asuvan Justeenin Tantin, perheen läheisen ystävän nimipäivä. Pappilan Selma ja Hertta ynnä kanttori Frantsin puolitusinainen tyttöparvi lähtee päivän sankaria aamuvarhaisella kukkasin ja lauluin tervehtimään. Alku sujuukin "nuottien" mukaan. Mutta sitten kesken kaiken laulajat kauhukseen havaitsevat Tantin talon harjalla pappilan Heikin, joka siellä heiluttaa heille tahtia hevosenhännällä. Kyllä siinä serenaadi olisi sotkeutunut paremmaltakin kuorolta: No, Tantti kai ymmärsi arvostaa hyvää laulunyritystä, mutta Heikille juhlakuoro, joka ei moista johtamistapaa arvostanut, taisi antaa Hirvelän mäellä vähän eri sorttia oleva konsertin. Ja mistä Heikille hevosen häntä oli käteen sattunut. Jossakin lähitalossa oli täysin palvellut ruuna toimitettu paremmille laitumille, Heikki oli sattunut paikalle, ja olisiko hevonhännälle voinut arvokkaampaa käyttötapaa voinut ajatella!

Eenokki viekasteli kerran omalle äidilleen, seurakunnan arvoisalle ruustinnalle seuraavaan tapaan:

Ilmestyy kauniina kesäisenä päivänä pappilan kyökkiin talonemäntä huivi päässä, hame ajan mukaisesti maata viistäen, puupytty kainalossa. Selvittää olevansa tuomassa rovastille papinmaksuihin kuuluvaa voita. Itse ruustinna saapuu emäntää tervehtimään, pytynkannen avaamaan ja voita arvostelemaan. Mikäs siinä, kauniin ja tasaisen väristä, tuoreen tuoksuista ja hyvän makuista: Pannaan köksä kahvin keittoon ja kysellään kuulumisia kahvia odotellessa. Kestityksen jälkeen emäntä saa vielä ohjeen käydä kanslian kautta, jotta papinmaksut tulevat asianmukaisesti kirjoihin kuitatuiksi. Eihän ruustinnakaan oikein jaksanut tuntea eikä muistaa, mistä talosta kävijä oli, emäntiä kun paljon pitäjässä. - Jonkun ajan kuluttua ilmenee kuitenkin pientä hämminkiä. Pappilan kellarista on voipytty kadonnut. Emäntä on häipynyt kuin tuhka tuuleen kansliassa käymättä. - Niin, Eenokkihan se sillä kertaa äitinsä vaatteet yllä asialla oli ollut. Ihmekös tuo, että voi ruustinnan suussa hyvältä maistui, omasta kirnuuksesta kun oli lähtöisin. Kerran Rytkösen veljeksiä taisi olla useampiakin yhdessä "pahanteossa". Selma-täti taisi hienotunteisesti jättää nimet mainitsematta, olisiko Enokista kuitenkin tämän tapauksen vaiheista kertoessaan vihjannut. Kirkossa käynti sunnuntaisin kuului asiaan, ei joka viikkoisena pakkona, mutta aina silloin tällöin. Kirkonmenot kestivät pitkään. Selma-tädin kertoman mukaan "Pappa saarnasi aina tunnin". Seurakuntalaiset olisivat minä aikoina ehkä tunteneet turhan matkan tehneensä, jos kovin pian olisi loppuvirsi alkanut kuulua. Nuoriso oli malttamatonta silloin niinkuin nytkin. Pappilan pojat olivat matkan varrella keränneet halmeesta herneitä taskuihinsa. Alkuperäinen tarkoitus lienee ollut pistellä niitä ajankuluksi suuhun, mutta kuinka ollakaan, lehterin penkillä istuvalle pojille kiusaus kävi ylivoimaiseksi. Herne toisensa jälkeen, sopivin väliajoin, tipahti permannon penkeissä hartaina istuvien isäntien päähän ja niskaan. Emännät ja tyttäret onnekseen istuivat toisella puolen kirkkoa. - Ja pappa Aron paukuttelee saarnatuolistaan tekstiä autuaan tietämättömänä jälkeläistensä pimeistä puuhasta, eikä hänen korviinsa taidettu tapauksesta hiiskaustakaan tulla. Huumorintajuisena hän ymmärsi leikkiä mainiosti, mutta tapahtuneesta "vallattomuudesta" olisi varmaan noussut sellainen myrsky, että sen mainingit vieläkin tuntuisivat Hirvelän mäellä.

Sippolan pappilan joulupukin kontista ilmestyvät lahjat olivat vaatimattomia. "Hohdon" niille antoivat pakettien myötä seuraavat runot. Niillä kiusoiteltiin mestarillisesti veljiä ja sisaria. Ketään ei ilkeästi nälvitty eikä loukattu, kaikki oli hyväntahtoista ja hyväntuulista hauskanpitoa. Tämä perinne kulki edelleen uusiin, nuoriin koteihin. Eipä Hämeenlinnan "Nokkelassa" Enok paiskannut ainoatakaan pakettia oven raosta, ellei päällä ollut juuri siinä hetkessä syntynyt runonpätkä. Vaikka nämä joululahjarunot muodostanevat oman erillisen perinneryhmänsä, eivätkä niin ollen varsinaisesti tämän palstan puitteisiin kuulu, en malta olla näin joulun alla liittämättä tähän Selma-tädin, Kyyrön lapsiparven "toisen äidin", viimeisenä joulunaan sepittämää runoa, joka tuli yhteisesti molemmille tyttärelle, Anna-Liisalle ja Taimille. Kumpainenkin sai pienenpienen hopealusikan paketissaan:

"Tytöt lusikkahan tähän mahtuu voita sangen vähän,
ehkäpä se toki piisaa kahta yksinäistä neittä
Taimia ja Anna-Liisaa viikon voissa pitämähän,
eikä ole syytä huoleen, että karttuis alapuoleen
taikka poskipäihin saakka liian suuri rasvan taakka.
Vaipua ei huolis huoleen, ettei varhain neitten puoleen
koskaan enää kukaties, katsettaan lois sulhasmies."

Taimi Kyyrö

SUKUSANOMAT toivottaa kaikille
HYVÄÄ JOULUA JA
MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA

Samalla lehden toimituskunta lausuu parhaat kiitokset kaikille avustajille.